Ravintolayritykset ottavat ilolla vastaan mahdollisuuden, että terassien laajentamisesta tehdään aiempaa helpompaa.
Helsingin kaupunki linjasi viime viikolla, että kaupunki toimii kevennetyillä lupamenettelyillä ja nopeutetuilla aikatauluilla terassiasiassa. Keskeinen osa suunnitelmaa on mahdollisuus rakentaa terassi- ja palvelualue Senaatintorille.
STT:n kiertokyselyssä useat muut kaupungit ovat miettineet samaa. Päätöksiä on luvassa tällä viikolla ainakin Tampereella ja Turussa.
Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi pitää Helsingin ratkaisua erittäin hyvänä. Hänen mukaansa terassien merkitys on iso ravintoloille.
– Isot terassit voisivat pelastaa paljon, jos sää olisi vielä suotuisa. Erittäin suurella ilolla tervehdin näitä päätöksiä, joilla ollaan helpottamassa terassien laajennuksia. Lappi sanoo.
Hän toivoo, että mahdollisimman moni kaupunki seuraa Helsingin esimerkkiä.
Helsingin kaupunki vapauttaa ravintolaterassit niihin liittyvistä maksuista kesäkuun ajaksi. Lappi sanoo, että tämä edesauttaa lomautetun henkilökunnan palauttamista töihin.
Tampereella ja Turussa päätöksiä on tulossa pian
Tampereen kaupungin kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki kertoo, että kaupunki pohti jo ennen hallituksen viimeviikkoista päätöstä sallia ravintoloiden avaaminen, miten mahdollistetaan ihmisten viihtyisä kulkeminen kaupungilla.
Heinämäen mukaan terassit ovat osa pakettia, miten kaupunki voi tulla yrittäjiä vastaan erilaisia notkeita malleja vahvistamalla, Heinämäki sanoo.
Tampereen kaupunki tiedottaa tällä viikolla paketista, joka sisältää ravintolayrittäjien ahdingon helpottamista.Turussa on määrä kokoustaa maanantai-iltana, miten kaupunki voi helpottaa terassien lupaprosesseja ja terassivuokria, kertoo hankepäällikkö Kirsi Eronen.
Hänen mukaansa samassa yhteydessä käydään läpi myös puistojen, torien ja katujen käyttö.
Jyväskylässä ravintola-alan yrittäjiltä on tullut kyselyjä terassien laajentamiseksi, kertoo viestintäjohtaja .
