Tukholmasta siirrettävä Viinanen Helsinkiin syksyn aikana

Tukholman-suurlähettilään paikalta pois siirrettävä Jarmo Viinanen ei vielä tiedä uusia tehtäviään. Viinanen kertoi STT:lle Suurlähettiläspäivien yhteydessä Helsingissä, että hän siirtyy Suomeen syksyn aikana.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kertoi viime viikolla, että Viinanen siirretään muihin tehtäviin, koska hänen toimintaedellytyksensä ovat huonontuneet. Taustalla on ulkoministeriön lähetystöön tekemä sisäinen tarkastus, joka tehtiin, koska Viinasta oli syytetty sopimattomasta käytöksestä.  

Viinasen mukaan tarkastusraportissa ei ole mitään sellaista, joka edellyttäisi hänen siirtämistään Suomeen. 

– Mitään yksityiskohtaista tietoa siitä, mitä minä olen tehnyt väärin, ei minulle ole missään vaiheessa kerrottu. 

Iltalehti kertoi viikonloppuna, että Viinasta olisi epäilty seksuaalisesta häirinnästä myös silloin, kun hän työskenteli Suomen YK:n pysyvän edustuston suurlähettiläänä New Yorkissa.

Viinanen sanoo STT:lle, että kaikki, mikä liittyy hänen kauteensa YK-suurlähettiläänä on "läpikäyty ja loppuunkäsitelty".  

– Minulla ei ole oikeastaan mitään kommentoitavaa, koska kaikki asiat, mitä New Yorkissa on tapahtunut työaikana, on läpikäyty ja loppuunkäsitelty.

Lue myös:

    Uusimmat