Suurlähettiläs Viinanen miettii mahdollisia oikeuskeinoja

Tukholman-suurlähettiläs Jarmo Viinanen sanoo STT:lle, että hänen pitää miettiä, millaisia oikeudellisia keinoja hänellä voisi olla käytössään ulkoministeriötä vastaan.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) esitti viime viikolla Tukholman-suurlähetystön sisäisen tarkastuksen pohjalta Viinasen siirtoa Helsinkiin. Tarkastuksessa tuli esiin työsuojeluun, ilmapiiriin ja työtyytyväisyyteen liittyviä ongelmia.

Viinasen asemaa käsitellään presidentin esittelyssä loppuviikosta. Todennäköistä on, että hänet siirretään sivuun suurlähettilään pestistä.

Viinanen sanoo STT:lle toimittaneensa UM:lle vastineen sisäisestä tarkastuksesta. Hän sanoo, että ministeriö ei julkaissut vastinetta ja kielsi sen lähettämisen medialle.

Viinasen mukaan ministeriön virkamiehillä ei ole näyttöä häntä vastaan, joten rangaistuskeinona käytetään siirtämistä toisiin tehtäviin. Hän kokee tilanteen oikeusturvansa kannalta ongelmallisena.

– Jos ministeriö irtisanoisi tai antaisi huomautuksen, se olisi valituskelpoinen päätös. Presidentin päätöksestä ei voi valittaa.

Viinasen mielestä hänen oikeudelliset keinonsa ryhtyä jatkotoimiin olisivat luultavasti rajalliset. Hän ei tiedä, mitä riitauttaisi ja millä perustein.

– En sulje erilaisia keinoja pois, mutta pitää miettiä asiaa syvällisemmin.

Viinanen on kaikesta huolimatta valmis palaamaan töihin ulkoministeriöön. Hänen mukaansa Soini on luvannut hänelle samanlaisen kohtelun kuin muillekin työntekijöille. Suurlähettiläs uskoo, että myös kollegat unohtavat kohun nopeasti.  

Soini esittää Viinasen siirtämistä Helsinkiin 2:03

Lue myös:

    Uusimmat