Trumpin vastaiset protestit jatkuvat neljättä päivää

Yhdysvalloissa tulevan presidentin Donald Trumpin vastaiset protestit ovat jatkuneet jo neljättä päivää. Tuhannet ihmiset ympäri Yhdysvaltoja lähtivät kaduille osoittamaan mieltään, kun Trump voitti presidentinvaalit kuluneella viikolla.

Perjantaina paikallista aikaa noin 1 200 ihmistä kerääntyi Washington Squarelle New Yorkin Manhattanilla.

Protestoijat kantoivat muun muassa iskulauseilla varustettuja kylttejä, joissa luki muun muassa "rauhaa ja rakkautta". Protestoijat kertovat olevansa paikalla osoittaakseen tukea heille, jotka pelkäävät Trumpin politiikan heikentävän elinolojaan.

Protestin järjestäjien mukaan tiedossa on mahdollisesti suuri mielenosoitus myös lauantaina paikallista aikaa.

Lippukin paloi 

Twitterissä leviää kuvia myös meneillään olevista protesteista muun muassa Atlantassa ja Miamissa. Esimerkiksi Atlantassa toimivan WSB-televisiokanavan toimittaja kertoo Twitterissä, että poliisin mukaan protestoijat ovat polttaneet Yhdysvaltojen lipun. Toimittajan mukaan sekä protestoijien että poliisien määrä paikalla on kasvamassa.

Lisäksi Los Angelesissa pienessä protestissa parisenkymmentä naista järjesti flash mob -tyyppisen protestin keskellä nelikaistaista ajotietä kaupungin eteläosassa. Liikenne pysähtyi hetkellisesti protestin takia. Naiset kantoivat muun muassa kylttejä, joissa luki "Yhtenäisyys".

Viranomaisten mukaan mielenosoitukset ovat pääosin pysyneet rauhallisina. Joidenkin väkivaltaisuuksien myötä on kärsitty lähinnä materiaalivahingoista.

Aiemmin esimerkiksi Portlandissa protesti muuttui osin väkivaltaiseksi, kun autoja rikottiin ja poliiseja heiteltiin esineillä. Poliisi vastasi käyttämällä kumiluoteja ja pippurisumutetta väkijoukon hajottamiseksi.

Trump on syyttänyt mediaa mielenosoitusten lietsomisesta. Katso video:

Trump syyttää mediaa mielenosoittajien lietsomisesta 1:41

Lue myös:

    Uusimmat