Mieltä osoitettiin ympäri Yhdysvaltoja. Texasin Austinissa yksi ihminen sai surmansa ampumisessa.
Mielenosoittajat ovat jälleen marssineet kaduilla ympäri Yhdysvaltoja, ja viranomaiset ovat käyttäneet kyynelkaasua, pippurisumutetta ja tainnutuskranaatteja protestien pysäyttämiseksi.
Texasin Austinissa yksi ihminen kuoli mielenosoituksen keskellä tapahtuneessa ampumisessa. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on viime aikoina käyttänyt liittovaltion joukkoja poikkeuksellisella tavalla Oregonin Portlandissa, jossa vailla tunnuksia toimineet joukot ovat käyttäneet kovia otteita mielenosoittajia vastaan ja ottaneet heitä kiinni ilman selityksiä.
Liittovaltion viranomaisia ollaan lähettämässä myös Chicagoon ja New Mexicon Albuquerqueen. Presidentti on perustellut liittovaltion joukkojen lähettämisen tarvetta "lain ja oikeuden" retoriikalla.
Trumpin suunnitelmat ovat saaneet voimakasta vastustusta useiden suurten kaupunkien pormestareilta. Monet heistä ovat demokraatteja, ja he syyttävät Trumpia ongelman paisuttelusta poliittisen hyödyn vuoksi presidentinvaalien ollessa sadan päivän päässä.
Tällä viikolla Trump kertoi, että viranomaisia lähetetään myös Chicagoon ja New Mexicossa sijaitsevaan Albuquerqueen osana niin sanottua Operaatio Legendaa.
Missourin Kansas Cityyn lähetettiin aiemmin 200 liittovaltion viranomaista. Heidän kerrotaan lähtevän rauhanomaisemmin tavoittein kuin Portlandissa, mutta kummankin kaupungin demokraattipormestarit ovat vastustaneet operaatiota.
– Olen ottanut hyvin tiukan linjan. Me emme hyväksy liittovaltion joukkoja kaupunkiimme, Chicagon pormestari Lori Lightfoot kertoi uutiskanava CNN:llä.
– Me emme suvaitse sitä, että nimeämättömät agentit ottavat ihmisiä kadulta, loukkaavat heidän oikeuksiaan ja pitävät heitä kiinni otettuina.
Auto ajoi väkijoukkoon ja kuljettaja otti aseensa esiin
Alun perin rasismin ja poliisiväkivallan vastaiset mielenosoitukset alkoivat sen jälkeen, kun musta mies George Floyd kuoli Minneapolisissa poliisin käsissä pidätystilanteessa.
Mielenosoittajat marssivat viikonloppuna myös Texasin Austinissa, Kentuckyn Louisvillessä, Nebraskan Omahassa, New Yorkissa sekä Kaliforniassa sijaitsevissa Oaklandissa ja Los Angelesissa.
Texasin osavaltiossa sijaitsevassa Austinin kaupungissa tapahtui lauantai-iltana paikallista aikaa kuolemaan johtanut ampuminen. Austin Statesman -lehdelle puhunut silminnäkijä kertoi autolla liikkeellä olleen miehen kääntyneen kadulle, jolle oli kokoontuneena mielenosoittajia.