Korkeimman oikeuden päätös on merkittävä tappio Valkoiselle talolle.
Korkein oikeus linjasi perjantaina, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump rikkoi liittovaltion lakia määrätessään yksipuolisesti laajoja tulleja eri puolille maailmaa. Asiasta kertoo muun muassa CNN.
Konservatiivienemmistöisen tuomioistuimen tuomarit äänestivät päätöksen puolesta äänin 6–3. Päätös on merkittävä tappio Valkoiselle talolle asiassa, joka on ollut keskeinen osa presidentin ulkopoliittista ja talouspoliittista ohjelmaa.
Vielä viime vuonna oikeus asettui toistuvasti Trumpin tueksi useissa kiireellisissä ratkaisuissa, jotka koskivat maahanmuuttoa, riippumattomien virastojen johtajien erottamista sekä merkittäviä leikkauksia julkisiin menoihin.
– Tullien kumoaminen ei ole yllätys, sillä kansallisen turvallisuuden käsitettä on tulkittu laajasti. Trumpin hallinto todennäköisesti kehittää uudet perusteet tulleille, kommentoi Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Timo Vuori MTV Uutisille viestitse.
Vuori arvioi myös Trumpin tullitappion tulevia vaikutuksia.
– Lyhyellä aikavälillä ei selkeytä tilannetta yritysten kannalta, mutta voi antaa pitkällä aikavälillä EU:lle paremman asetelman neuvotella EU:lle alemmat tullit, Vuori lisää.
"Demokraattinen järjestelmä ja vallan kolmijako toimivat"
Keskuskauppakamarin mukaan tullilinjauksen käytännön vaikutukset saattavat jäädä ennakoitua pienemmiksi.
– Ratkaisu osoittaa, että Yhdysvaltojen demokraattinen järjestelmä ja vallan kolmijako toimivat, toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja

