20-kohtaisessa rauhansuunnitelmassa ehdotetaan muun muassa välitöntä tulitaukoa, Hamasin riisumista aseista, panttivankien vapauttamista sekä Israelin vetäytymistä Gazasta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin maanantaina esittelemää suunnitelmaa Gazan sodan päättämiseksi on kuvailtu maailmalla tervetulleeksi. Positiivisia kommentteja on kuultu muun muassa useilta muslimienemmistöisiltä mailta sekä palestiinalaishallinnolta ja eurooppalaisilta johtajilta.
Uutistoimisto AFP:lle ja yhdysvaltalaiskanava CNN:lle puhuneiden virkamieslähteiden mukaan Qatarin ja Egyptin edustajat toimittivat Trumpin esityksen Gazaa hallitsevalle äärijärjestö Hamasille myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa.
AFP:n lähteen mukaan Hamasin neuvottelijat ovat sanoneet, että he tarkastelevat suunnitelmaa ja antavat siihen vastauksen.
Trumpin maanantaina julkistamassa 20-kohtaisessa rauhansuunnitelmassa ehdotetaan muun muassa välitöntä tulitaukoa, Hamasin riisumista aseista, kaikkien Gazassa olevien panttivankien vapauttamista 72 tunnin sisällä sopimuksen hyväksymisestä, Israelin vaiheittaista vetäytymistä Gazasta sekä kansainvälistä väliaikaishallintoa Gazaan.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on jo kertonut hyväksyvänsä suunnitelman.