Odotettu tulitauko Israelin ja Hamasin välillä astui voimaan yöllä – vajaan parin viikon aikana on kuollut yli 240 ihmistä
Odotettu tulitauko Israelin ja palestiinalaisjärjestö Hamasin välillä astui voimaan kahdelta yöllä, kertovat useat kansainväliset mediat.
Tulitaukosopimuksesta uutisoitiin myöhään torstaina. Vielä ei tiedetä, pitääkö tulitauko, kertoo muun muassa Times of Israel -lehti.
Sen jälkeen kun tulitauosta torstaina kerrottiin, jatkoi Israel vielä ilmaiskuja palestiinalaisten alueelle Gazaan, kertoo esimerkiksi yleisradioyhtiö BBC. Myös Hamasin raketti-iskujen Israeliin kerrottiin jatkuneen vielä ennen tulitauon voimaantuloa.
Medioiden mukaan tulitauon alkaminen toi juhlijoita Gazan kaduille. Egyptin välittämän tulitauon on määrä olla molemminpuolinen ja ehdoton.
11 päivää kestäneissä väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 230 palestiinalaista ja ainakin 12 israelilaista.
Palestiinalaisviranomaisten mukaan kuolleista noin 65 on lapsia. Haavoittuneita on yli 1600. Lisäksi noin 72 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan.
Israelilaisuhrien joukossa on kaksi lasta, Times of Israel kertoo. Haavoittuneita on noin 330.
Israel on käyttänyt sotilaallista ylivoimaansa esimerkiksi Gazan alueen raskaaseen pommittamiseen. Hamas on puolestaan ampunut tuhansia raketteja Israeliin.
Suomi ja Israel sijaitsevat samalla aikavyöhykkeellä.
Puolustusministeri kiitti asevoimia, Hamas puhui voitosta
Tulitaukosopimuksen julkitulon jälkeen sekä Israel että Hamas korostivat saavutuksiaan väkivaltaisen konfliktin aikana.
Palestiinalaisille tulitauko tarkoittaa voittoa ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun päihittämistä, Hamasin edustaja sanoi uutistoimisto AP:lle. Asiasta kertoo BBC.
Voitosta puhui myös Hamasin poliittisen siiven johtohahmoihin kuuluva Khalil al-Hayya, kertoo uutistoimisto AFP. Al-Hayya puhui tuhansille kuulijoille Gazan kaupungissa tulitauon tultua voimaan.
– Tämä on voiton euforiaa, hän sanoi AFP:n mukaan.
Al-Hayya lupaili myös Israelin ilmaiskujen tuhoamien kotien jälleenrakennusta.
Israelin puolustusministeri Benny Gantz puolestaan kiitti maan asevoimia "ennennäkemättömistä" suorituksista Gazan alueella, kertoo muun muassa Times of Israel.
Biden painotti jälleen maansa tukea Israelille
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden painotti maansa tukea Israelille, kun hän kommentoi Israelin ja palestiinalaisjärjestö Hamasin tulitaukosopimusta lyhyessä puheessa. Bidenin mukaan Yhdysvallat tukee täysin Israelin oikeutta puolustaa itseään Hamasin ja muiden vastaavien palestiinalaisjärjestöjen iskuja vastaan.
Bidenin puheesta ilmoitettiin pian sen jälkeen, kun tulitaukosopimuksesta oli uutisoitu myöhään torstaina Suomen aikaan. Bidenin lyhyt lausunto oli hänen ensimmäinen julkinen kannanottonsa konfliktiin noin viikon aikana, kertoo muun muassa yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.
Biden kiitti Egyptiä tulitaukosopimuksen aikaansaamisesta. Hänen mukaansa Israelilla ja Hamasilla on nyt aito mahdollisuus edetä kohti rauhaa. Biden sanoi puhuneensa Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa puolentoista viikon aikana kuusi kertaa, viimeksi torstaina.
Omat vaativat Bidenilta vahvempia toimia
Bidenin Israel-linja on herättänyt närää myös demokraattisen puolueen sisällä. Osa on sitä mieltä, että Bidenin olisi pitänyt vahvemmin julkisesti painostaa liittolaismaataan Israelia tulitaukoon.
Yhdysvallat esimerkiksi torppasi YK:n turvallisuusneuvoston lausunnon, jossa olisi vaadittu Israelia lopettamaan hyökkäyksensä ja väkivaltaisuudet, BBC kertoo.
Yhdysvalloissa osa demokraateista pyrkii ajamaan läpi linjausta, joka lopettaisi maan asemyynnin Israeliin. Biden lupasi kuitenkin puheessaan auttaa Israelia vahvistamaan maan Iron Dome -torjuntajärjestelmää, jolla pyritään tuhoamaan Hamasin ampumia raketteja.
Biden mainitsi myös humanitaarisen avun toimittamisesta Gazan palestiinalaisille niin, ettei Hamas pääse hyötymään siitä. Yhdysvallat on luokitellut Hamasin terroristijärjestöksi.
Lue myös: Yhdysvaltain ulkoministeri suuntaamassa Lähi-itään – tapaa Israelin ja palestiinalaisten edustajia
21.5.2021 kello 5.13: Juttua päivitetty kauttaaltaan.
Uusimmat
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – Jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
19:36
Armenialaisviranomaiset: Jo yli kolmannes Vuoristo-Karabahin asukkaista on paennut Armeniaan
-
19:24
Ruotsia riivaavaa rikollisuus on vaarassa levitä Norjaan – pahamaineinen Foxtrot hamuaa nyt öljymaan huumemarkkinoita
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
18:46
HIFK:n pelissä hurja salama-alku: 15 sekunnissa helisi
-
18:40
Pohjois-Korean karkottama sotilas palautettu Yhdysvaltojen huostaan
-
18:35
Video näyttää sadan nuoren ryöstöretken USA:ssa – saaliiksi iPhoneja ja lenkkareita
-
Lataa lisää