"Trumpia saattaa odottaa rikossyyte" – näin MTV:n Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja arvioi Trumpin ja republikaanien lähitulevaisuutta

Donald Trumpin virkarikossyyte hylättiin - vain seitsemän republikaania tuki syytettä 4:18
Katso kirjeenvaihtajan arvio Yhdysvaltain poliittisesta lähitulevaisuudesta kokonaisuudessaan.

Yhdysvalloissa on käynnistynyt jälkipuinti entisen presidentti Donald Trumpin vapauttavasta tuomiosta virkarikossyytteessä.

Senaatti äänesti oikeudenkäynnissään myöhään eilen tuomiosta äänin 57–43. Langettava tuomio jäi kymmenen äänen päähän.

Republikaanit pitävät tulosta voittona. Demokraatit puolestaan sanovat tehneensä nyt perustuslaillisen velvollisuutensa.

MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtajan Janne Hopsun mukaan Trump voi jatkossakin nojata hyvin vahvaan ruohonjuuritason tukeen.

– Kymmeniä miljoonia ihmisiä on tiukasti hänen takanaan. Paljon riippuu ensi marraskuun välivaaleista. Silloin senaatista valitaan kolmannes ja koko edustajainhuone. Miten trumppilaiset republikaanit tuolloin pärjäävät? Se antaa paljon osviittaa, Hopsu arvioi.

Virkarikosoikeudenkäynnin lopputulos oli odotettu, mutta seitsemän republikaanisenaattoria piti näyttöä niin vahvana, että he äänestivät demokraattien rinnalla Trumpia vastaan. 

– Paljon riipuu siitä, kenellä on puolueen organisaatio hanskassa. Kenellä on kontaktit, rahat ja yhteydet suuriin rahoittajiin? Kamppailua republikaanipuolueen pitkän linjan tulevaisuudesta käydään lähivuosina, Hopsu arvioi.

"Trumpia saattaa odottaa rikossyyte"

Yhdysvalloissa on spekuloitu, perustaako Trump kannattajineen uuden puolueen. Toisaalta on uutisoitu, että Trumpiin kyllästyneet republikaanit voisivat niin ikään perustaa oman puolueensa.

Yhdysvaltain vaalijärjestelmä on kuitenkin sellainen, että niin sanottujen kolmansien puolueiden on hyvin vaikea menestyä.

– Historiallisesti kolmansille puolueille on käynyt huonosti, Hopsu muistuttaa.

Heti virkarikosoikeudenkäynnin tuloksen varmistuttua Trump vihjaili, että hän palannee tavalla tai toisella takaisin politiikkaan. Tällä hetkellä ex-presidentti viettää aikaa Floridassa.

Vaikka 57–43-äänestystulosta voidaankin pitää Trumpin voittona, eivät hänen ongelmansa silti ole välttämättä ohi.

– Trumpia saattaa odottaa rikossyyte liittyen loppiaisen tapahtumiin. CNN uutisoi, että Trump on hieman huolissaan tuosta mahdollisuudesta, Hopsu kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat