Trump vihjaili jatkavansa poliittista uraansa – virkarikosoikeudenkäynti "yksi vaihe maamme historian suurimmassa noitavainossa"

Uutta kuvamateriaalia kongressin valtauksesta julki, senaattorit välttivät väkijoukon kohtaamisen täpärästi 1:44
Virkarikosoikeudenkäynnin aikana julkaistiin uutta materiaalia kongressin valtauksesta – senaattorit välttivät väkijoukon kohtaamisen täpärästi.

Yhdysvaltain senaatti on hylännyt ex-presidentti Donald Trumpin virkarikossyytteen äänin 43–57. Syyte olisi tarvinnut kahden kolmasosan tuen.

Donald Trumpin virkarikossyytteen kaaduttua Trump kommentoi tapausta.

– Yksi vaihe maamme historian suurimmassa noitavainossa, Trump totesi lausunnossaan Reutersin mukaan.

74-vuotias ex-presidentti vihjaili vahvasti, ettei hän olisi jäämässä viettämään eläkepäiviä Floridan kartanossaan, vaan olisi jatkamassa poliittista uraansa. Trump sanoi, että tulevina kuukausina hänellä on jotain kerrottavaa. Lisäksi Trump kiitti puolustusasianajajiaan.

57 senaattoria äänesti Trumpin virkasyytteen puolesta ja 43 sitä vastaan. Syyte olisi vaatinut kahden kolmasosan tuen.

Trumpin syyllisyyden puolesta äänestivät senaatin kaikki demokraatit ja seitsemän republikaania. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä mennäkseen läpi syyte olisi tarvinnut 17 republikaanin tuen, jotta vaadittu kahden kolmasosan enemmistö olisi syntynyt.

Republikaaneista Trumpin syytettä kannattivat Richard Burr, Bill Cassidy, Susan Collins, Lisa Murkowski, Mitt Romney, Ben Sasse ja Pat Toomey.

Trump on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka on asetettu virkasyytteeseen kahdesti. Hän on myös ensimmäinen, jota vastaan käydään senaatissa oikeutta presidenttikauden jo päätyttyä.

14.2.2021 kello 0.12: Juttuun päivitetty kappale Trumpin suunnitelmista.

Lue myös:

    Uusimmat