Trump: Yhdysvallat harkitsee testejä ulkomailta saapuville lentomatkustajille

Korona leviää yhdysvaltalaisilla lihapakkaamoilla – työntekijät vaativat kelvollisia suojavarusteita ja työoloja 1:52
Korona leviää yhdysvaltalaisilla lihapakkaamoilla.

Yhdysvalloissa on kuollut yli 57 000 ihmistä koronavirukseen.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi tänään, että maa harkitsee ulkomailta maahan saapuvien lentomatkustajien testaamista koronaviruksen varalta. Trump mainitsi erikseen Brasiliasta saapuvat matkustajat.

– Aiomme mahdollisesti aloittaa testaamisen. Brasiliassa on paljon tartuntoja. Teemme päätöksen aika pian, Trump sanoi tavatessaan Floridan kuvernöörin Ron DeSantisin Valkoisessa talossa.

Brasiliassa on varmistettu yli 68 000 tartuntaa ja viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 4 674 ihmistä. Brasiliassa on yli 210 miljoonaa asukasta. Miljoonaa asukasta kohti maassa on kuollut koronavirukseen 22 ihmistä Worldometers-sivuston mukaan. Suomessa vastaava luku on 36.

Trump sanoi tarkoittavansa testeillä sekä koronavirustestejä että kuumeen mittaamista. Presidentti aikoi keskustella testaamisesta kaikkien kuvernöörien kanssa, erityisesti DeSantisin, sillä Floridaan laskeutuu runsaasti lentoja Latinalaisesta Amerikasta.

Trump on aiemmin määrännyt maahantulokieltoja Kiinasta ja Euroopasta tuleville lennoille, kun koronavirus alkoi levitä. Yhdysvalloissa on kuollut yli 57 000 ihmistä koronavirukseen. Yhdysvalloissa on lähes 330 miljoonaa asukasta. Miljoonaa asukasta kohti maassa on kuollut koronaan 175 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat