Trump tarttuu toimeen – allekirjoittaa asetuksen poliisivoimien uudistamisesta

Rasismin vastaiset tempaukset saavat näyttäväti jatkoa Yhdysvalloissa – pysäyttävät tekstit tallentuivat kameraan:"I can't breathe" 1:06
Mielenosoitukset poliisiväkivaltaa vastaan ovat jatkuneet ympäri Yhdysvaltoja toukokuun lopusta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoittaa tiistaina asetuksen, jonka tarkoituksena on kohentaa maan poliisilaitosten tilaa. Valkoisen talon lähteiden mukaan liittovaltion määrärahat poliisilaitoksille kytketään uudistuksien toteuttamiseen.

– Tarkoituksena on tuoda poliisit lähemmäs omia yhteisöjään. Emme ole aikeissa viedä poliisin rahoitusta, vaan sijoittaa enemmän ja kannustaa hyvään menettelyyn, kertoivat lähteet Valkoisesta talosta uutistoimisto AFP:lle.

Lähteiden mukaan poliisilaitosten tulisi muun muassa palkata enemmän paikallista väkeä ja ylläpitää tietokantaa, jotta huonon työhistorian omaavat poliisit eivät voisi hakea töitä toisilta paikkakunnilta.

Trump aikoo myös kutsua tiistaina Valkoiseen taloon sekä poliiseja että poliisiväkivallan uhreiksi joutuneiden omaisia yhteiseen keskusteluhetkeen.

Trumpin asetuksen tarkkoja yksityiskohtia ei vielä tiedetä. Sekä demokraatit että republikaanit ovat niin ikään valmistelemassa kongressissa omia ehdotuksiaan poliisin uudistamisesta.

"On aika muuttaa tapaa, jolla valvomme kaupunkia"

Yhdysvaltain suurin poliisilaitos, New Yorkin poliisi NYPD, lakkauttaa väkivaltarikoksiin keskittyneen siviiliasuisen poliisiyksikkönsä. Yksikön noin 600 poliisia siirretään muihin tehtäviin, muun muassa etsivätyöhön ja korttelipoliiseiksi.

New York Times -lehden mukaan siviilipoliisiyksikkö on ollut mukana useissa epäselvissä ampumavälikohtauksissa. New Yorkin poliiseja on niin ikään syytetty kovista otteista ja pahoinpitelyistä rasismin vastaisissa mielenosoituksissa.

– On aika siirtyä eteenpäin, ja muuttaa sitä tapaa, jolla valvomme tätä kaupunkia. Voimme käyttää älyä ja oveluutta raa'an voiman sijasta, perusteli poliisilaitoksen edustaja Dermot Shea. New Yorkin poliisivoimissa työskentelee liki 36 000 poliisia.

Yhdysvalloissa on ollut laajoja mielenosoituksia poliisin väkivaltaa ja rasismia vastaan sen jälkeen kun mustaihoinen George Floyd sai surmansa pidätystilanteessa Minneapolisissa kolme viikkoa sitten. Valkoinen poliisi painoi häntä polvella niskasta liki yhdeksän minuuttia.

New Yorkissa poliisina työskentelevä suomalainen Jorma Huttunen partio Yhdysvaltain mielenosoituksien etulinjassa – kertoo myös poliisin sisällä olevan rasismia ja syrjintää 0:56
New Yorkissa poliisina työskentelevä suomalainen Jorma Huttunen partio Yhdysvaltain mielenosoituksien etulinjassa.

Lue myös:

    Uusimmat