Rasistinen video jaettiin Trumpin tilillä perjantaiaamuna Suomen aikaa. Julkaisu poistettiin lähes puoli vuorokautta myöhemmin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jakoi perjantaiaamuna Suomen aikaa sosiaalisessa mediassa rasistisen videon, jossa entinen presidentti Barack Obama ja tämän Michelle-vaimo esitettiin apinoina.
Trump poisti julkaisunsa lähes puoli vuorokautta myöhemmin sen jälkeen, kun se oli nostattanut pöyristystä myös republikaanien keskuudessa. Presidentinhallinto väitti julkaisun johtuneen työntekijän virheestä.
Ennen julkaisun poistoa Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt oli kuitenkin jo ehtinyt vähättelemään videota ja syyttänyt siitä suuttuneita uhriutumisesta.
Obamat eivät kommentoineet asiaa perjantai-iltaan mennessä Suomen aikaa, mutta esimerkiksi republikaanien ainoa musta senaattori Tim Scott kutsui sitä rasistisimmaksi asiaksi, jonka on nähnyt tulevan tästä Valkoisesta talosta".
Noin minuutin mittainen video toisteli vuoden 2020 vaalien jälkeen esitettyjä salaliittoteorioita, joiden mukaan demokraattien Joe Biden voitti vaalit ääntenlaskennan teknisestä toteutuksesta vastanneen -yrityksen avulla. Apinavartaloiset Obamat vilahtivat videon lopulla noin sekunnin ajan.
