Mainos

Tradeka paransi alkuvuonna

Velkasaneerauksessa oleva Tradeka yli kaksinkertaisti alkuvuoden tuloksensa viime vuodesta. Koko yhtymän tilannetta korjasi se, että ruokakauppaa harjoittava Tradeka-konserni onnistui kääntämään tappiot voitoiksi. Yhtymän toinen päätoimiala on hotelli- ja ravintolatoiminta.

Koko Tradeka-yhtymän voitto rahoituserien jälkeen oli noin 140 miljoonaa markkaa. Viime vuoden ensimmäinen puolisko tuotti tulosta 57 miljoonalla. Tradekan mukaan vähittäiskauppaa harjoittavan yksikön runsaan 7 prosentin myynnin lisäys johtui vain osaltaan pienten myymälöiden sunnuntaimyynnistä.

Alle 400 neliön myymälät ovat saaneet olla auki sunnuntaisin vuoden alusta, ja sitä on käytetty kaikissa Siwa-ketjun myymälöissä ja osassa Valintataloja. Ruokakauppojen myyntiä lisäsi myös toimintatapojen onnistunut muutos. Nekin otettiin käyttöön vuoden alusta.

Tradeka-yhtymän liikevaihto oli 3,3 miljardia markkaa. Vähittäiskaupasta eli Tradeka-konsernista myyntiä kertyi 2,7 miljardia. Tradeka harjoittaa yhteistyötä Elannon kanssa, mutta ei suunnittele yhteistyökumppaninsa tavoin velkasaneerauksen nopeuttamista. Tradekan velkasaneeraus loppuu vuoden 2003 lopussa. Liiketoiminnan tuotoilla maksettavaa saneerausvelkaa on jäljellä hieman vaille 370 miljoonaa markkaa.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.