Nuoren miehen vierailu vanhempiensa luona Hangossa päättyi siihen, että hän ajautui riitaan vanhempiensa kanssa ja ampui isäänsä kylkeen. Luoti ohitti kuin ihmeenkaupalla isän elintärkeät sisäelimet.
Tapahtumat ajoittuvat viime vuoden elokuulle, jolloin 28-vuotias mies oli kylässä vanhempiensa luona.
Osapuolille tuli sanaharkkaa. Riidan jälkeen 28-vuotias poistui vanhempiensa takapihalle mukanaan ladattu ja täysin toimiva mustaruutiase. Pihalla mies työnsi aseen piipun suuhunsa itsemurhatarkoituksessa.
Vanhemmat seurasivat hänen toimiaan ikkunasta, jolloin mies alkoi osoitella piipulla heitä.
Vanhemmat pakenivat asuntonsa makuuhuoneeseen ja lukitsivat oven perässään toivoen, ettei heidän poikansa pääsisi sisälle huoneeseen. Nuori mies seurasi kuitenkin vanhempiaan ja alkoi hata ja potkia ovea.
Toisella puolella ovea isä piteli kaikin voimin kiinni ovenkahvasta estääkseen poikaa pääsemästä sisälle huoneeseen. Isä ja poika keskustelivat oven läpi ja isä yritti rauhoitella poikaansa.
Ampui oven läpi
Äkisti 28-vuotias ampui yhden laukauksen makuuhuoneen oven läpi. Luoti lävisti oven ja osui toisella puolella ollutta isää kylkeen.
Luoti mursi isän kylkiluun ja aiheutti hänelle palleavamman ohittaen läheltä tärkeät sisäelimet kuten sydämen. Syyttäjä vaati 28-vuotiaalle rangaistusta tapon yrityksestä.
Mies kiisti yrittäneensä vahingoittaa tai tappaa ketään. Miehen mukaan hän ei tiennyt, missä kohtaa makuuhuonetta hänen vanhempansa olivat.
Länsi-Uudenmaan oikeuden mukaan 28-vuotiaan täytyi tietää, että hänen isänsä oli jossakin oven lähistöllä makuuhuoneessa. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei laukauksen osuminen isään ollut ennalta arvioituna niin ilmeistä, että osumaa olisi voinut pitää todennäköisenä seurauksena.
Mies passitettiin pakkohoitoon
Oikeus katsoi 28-vuotiaan syylliseksi törkeään vammantuottamukseen, vaaran aiheuttamiseen, ampuma-aserikokseen, törkeään rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Käräjäoikeuden mukaan mies syyllistyi kaikkiin näihin syyntakeettomana.
Mielentilatutkimuksen mukaan mies ei mielisairauden takia ymmärtänyt tekojensa tosiallista seurausta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määräsi 28-vuotiaan maaliskuussa tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon mielenterveyslain nojalla.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus jätti miehen tuomitsematta rangaistukseen.
Uusimmat
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
10:10
Suomalaisarvio Israelin sotastrategiasta: "Nyt ei leikata nurmikkoa, se poltetaan"
-
10:09
Sarjaraiskaajalle 42 elinkautista Etelä-Afrikassa
-
10:07
Libanonin rauhanturvaajat vahvistavat: Israel pyysi siirtymään – kieltäytyivät
-
09:57
Hollywood-tähti Sienna Millerillä näyttävä juhlatyyli!
-
09:50
Suomalaiskiekkoilijan sopimus purettiin kahden päivän jälkeen
-
09:44
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
09:43
Coca-Cola, Red Bull, ED ja kahvi – näin paljon eri juomissa on kofeiinia
-
09:25
Valtteri Filppulalta hämmentävä osuma Jokerien murskavoitossa – Mestiksen kärkikamppailussa maalijuhlat
-
09:03
Iskuja ja taisteluita eri puolilla Libanonia – MTV seuraa
-
09:02
Trump: Israelin pitäisi iskeä Iranin ydinkohteisiin – "Huolehtikaa muusta myöhemmin"
-
09:02
Sebastian Ahosta mehukas ennustus – NHL-suomalaistähti rajujen muutosten keskellä
-
09:00
Yllätyskäänne supertähden dopingasiassa: Ura jatkuu
-
08:51
Pilvet pilaamassa revontulishown – täällä parhaat mahdollisuudet nähdä
-
08:49
Kamera tallensi: Pommit putosivat nyt myös Jemeniin – huthit syyttävät Iso-Britanniaa ja USA:a
-
08:41
Tässä on SM-liigan syyskuun tähdistö: "Niin valovoimainen pelaaja"
-
08:11
Suomen menestyslajissa kävi kato – lajiekspertti totisena: "Toivon mukaan ei jää tavaksi"
-
08:00
Tästä syystä Pepe Willberg ei aio jäädä koskaan eläkkeelle
-
07:46
Jesse Puljujärvi hirviömäisessä iskussa: "Olemme sanattomia"
-
07:40
Hamasin sotilashallinnon jäsen perheineen kuoli Israelin iskussa pakolaisleirille – Hizbollah ottanut yhteen israelilaisjoukkojen kanssa
-
Lataa lisää