TPS:n uusin vahvistus ilmiliekeissä Raumalla, Lukon voittoputki katkesi – Jukurit selvään voittoon Kouvolassa

Lukon yhdeksän ottelun voittoputki katkesi, kun Turun Palloseura otti 3-2-voiton Raumalla.

Lukolla oli mahdollisuus sivuta seuraennätystään voittoputken pituudessa, jos se olisi voittanut TPS:n. Lukko oli voittanut ennen illan ottelua yhdeksän ottelua putkeen.

Petrus Palmu vei TPS:n johtoon ensimmäisessä erässä, mutta Lukko meni 2-1-johtoon Toni Koiviston ja Justin Danforthin osumilla.

Palmu nosti illan toisella osumallaan TPS:n 2-2-tasatilanteeseen toisen erän aikana ja TPS:n Lauri Pajuniemi teki voittomaalin päätöserässä.

Jukurit voitti KooKoon

Mikkelin Jukurit haki täydet kolme pistettä Kouvolasta, kun se kukisti KooKoon 4-1-lukemin.

Jukurit venytti orastavan voittoputkensa kolmeen otteluun ja on saanut kääneettyä tuloskuntonsa takaisin nousuun kahdeksan ottelun tappioputken jälkeen.

Jukurit johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 2-0-lukemin, kun Aleksi Salonen ja Julius Vähätalo onnistuivat maalinteossa.

Arttu Pelli toi KooKoon maalin päähän toisen erän alussa, mutta Janne Tavi vei Jukurit 3-1-johtoon erän aikana.

Turo Asplund viimeisteli lopulta loppulukemat 4-1 tyhjään maaliin.

 

Lue myös:

    Uusimmat