Jukurit yllätti HIFK:n SM-liigassa, 18-vuotias huippulupaus säkenöi – Risto Dufvan Sport teki komean nousun voittoon Vaasassa

Mikkelin Jukurit haki kolme pistettä Helsingistä, kun se voitti HIFK:n 3-1-lukemin. 

Voittonsa ansiosta Jukurit nousi SM-liigassa kymmenenneksi. 

HIFK meni ottelussa 1-0-johtoon Michael Keräsen osumalla, mutta Jukurit ratkaisi ottelun toisessa erässä. 

Ensin Janne Ritamäki toi mikkeliläiset tasoihin alivoimalla ja hetkeä myöhemmin Patrik Puistola ja Charles Sarault veivät Jukurit 3-1-johtoon. 

18-vuotias Puistola säkenöi ottelussa ja merkkautti itselleen tehot 1+1. Hän on pelannut Jukureissa tällä kaudella viisi ottelua, joissa on syntynyt tehot 3+2. 

HIFK painoi vimmatusti päälle päätöserässä ja sai luotua muutaman ison mylläkän Jukurien maalille, mutta ei saanut kiekko maaliin asti. 

Näin ollen HIFK:n orastava kahden ottelun voittoputki katkesi. 

Risto Dufvan kotidebyytistä Vaasassa tuli menestyksekäs, kun Sport nousi tappioasemasta 5-4-voittoon KooKoota vastaan. 

KooKoo johti ottelua kahteen eri otteeseen kahdella maalilla, mutta niin vain Sport nousi aina tasoihin ja lopulta ohi. Edes Toni Kähkösen hattutemppu ei auttanut kouvolalaisia. 

KooKoo johti ensin avauserän jälkeen 3-2-lukemin, kun Trevor Mingoia teki yhden ja Kähkönen kaksi maalia. 

Toisen erän alussa Kähkönen vei KooKoon illan kolmannella osumallaan 4-2-johtoon. Tästä alkoi Sportin kiri. Ensin toisen erän aikana Chris DeSousa toi vaasalaiset maalin päähän ja kolmannessa erässä Filip Riska nosti Sportin tasoihin. 

DeSousa laukoi lopulta pienestä kulmasta Sportille 5-4-voittomaalin. Voitollaan Sport katkaisi neljän ottelun tappioputken.

Lukko voitti Pelicansin

Rauman Lukko palasi takaisin voittojen tielle, kun se voitti Lahden Pelicansin 2-1-lukemin. 

Lukolla oli allaan kaksi tappiollista ottelua, mutta nyt tähän tuli muutos. 

Lukko aloitti ottelussa maalinteon toisessa erässä, kun Vili Sopanen onnistui tekemään kauden toisen maalinsa. Jesse Ylönen toi Pelicansin tasoihin päätöserässä, mutta ruotsalaispuolustaja Robin Press laukoi Lukolle 2-1-voittomaalin. 

Voittonsa ansiosta Lukko nousi kuudenneksi. 

Juttu muokattu klo 21.08: Lisätty tekstiä kahdesta muusta SM-liigaottelusta. 

Lue myös:

    Uusimmat