Toukokuun ennuste: Helleraja voi olla lähellä ensi viikon alussa

Lämmin sää jatkuu tämän hetken ennusteen mukaan myös ensi viikon puolelle. Jopa helleraja 25 astetta voi olla lähellä ensi viikon alussa.

Tällä viikolla Suomi kuuluu korkeapaineen alueeseen. Sää on heikkotuulista, laajalti aurinkoista sekä selvästi tavanomaista lämpimämpää. Päivälämpötilat ovat alkuun Etelä- ja Keski-Suomessa laajalti 15-20 asteessa.

Hellettä on ollut joskus jo huhtikuussa

Ilmatieteen laitoksen mukaan mittaushistorian korkein huhtikuun lukema on aikoinaan ylittänyt hellerajan, kun Jyväskylässä mitattiin 27. huhtikuuta 1921 jopa 25,5 astetta. Toukokuun alkupuolen hellelukemia ovat esimerkiksi 3. toukokuuta 1990 Pohjassa mitattu 25,7 astetta sekä Porissa 5. toukokuuta 2004 mitattu 26,1 astetta ja seuraavan päivän lukema 27,4 astetta.

Mittaushistorian korkein toukokuun lukema on 30. ja 31. toukokuuta 1995 Lapinjärvellä mitattu 31,0 astetta.

– Loppuviikolla sää lämpenee edelleen ja viikonloppuna voi olla jo paikoin 21-22 astetta. Pohjois-Suomessa on viileämpää, Lapissa lämpötilat vaihtelevat 10-15 asteessa koko viikon, sanoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Lämpötilan vuorokausivaihtelu on nyt suurta.

– Ero aamuyön kylmimmän ja päivän korkeimman lukeman välillä voi olla lähes 20 astetta. Öisin selkeässä säässä ollaan lähellä nollaa koko maassa, päivisin ylimmät lukemat ovat siis jopa 20 astetta tai ylikin. Hallaa ja yöpakkasia voi olla koko maassa.

Maan etelä- ja keskiosassa sateita ei tule tällä viikolla ollenkaan, pohjoisessa voi tulla loppuviikosta jokunen sadekuuro.

– Kylmistä öistä huolimatta termisen kesän määritelmä voi täyttyä tällä viikolla Etelä- ja Keski-Suomessa, sanoo Miina Manninen.

Terminen kesä alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi kymmenen asteen yläpuolelle. Keskimäärin terminen kesä alkaa Etelä-Suomessa toukokuun puolenvälin jälkeen.

Ensi viikolla jopa hellettä?

Sää jatkuu ensi viikollakin tavanomaista lämpimämpänä. Maanantaina ja tiistainakin Suomi näyttäisi kuuluvan korkeapaineen alueeseen.

– Sää jatkuu poutaisena ja laajalti aurinkoisena ja jatkaa lämpenemistään ensi viikon alussa. On mahdollista, että kesän ensimmäinen hellelukema mitataan maanantaina tai tiistaina Länsi- tai Etelä-Suomen sisämaassa. Siihen on kuitenkin vielä viikko aikaa, joten katsotaan, miten lopulta käy, toteaa Miina Manninen.

Ensi viikolla Manner-Euroopassa liikkuu matalapaineita ja näyttää siltä, että korkeapaine on vetäytymässä loppuviikosta Suomen itäpuolelle.

– Tässä vaiheessa sään tarkempi ennustettavuus loppuu. Vaikka korkeapaine siirtyisikin Venäjälle, niin se saattaa vielä ensi viikon loppupuolellakin pitää sään aurinkoisena ja lämpimänä, sanoo Miina Manninen.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n ennusteessa näkyy viitteitä siitä, että toukokuun kolmannella viikolla Suomen eteläpuolella liikkuu matalapaineita. Viikon sademäärissä tai lämpötiloissa ei näy poikkeamaa keskimääräiseen.

– Se on sitten matalapaineiden reitistä kiinni, että tuleeko esimerkiksi Etelä-Suomeen vaihtelevaa ja sateista säätä vai ei. Jos matalapaineet sateineen jäävät juuri Suomen eteläpuolelle, meille virtaa lämmintä ilmaa Venäjältä, arvuuttelee Manninen.

Toukokuun viimeisellä viikolla ECMWF:n ennusteessa ei näy poikkeamaa suuntaan tai toiseen.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella. Ne eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat