Moni tuntee ainakin yhden ex-tupakoitsijan, jolle on kertynyt lisäkiloja tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Painonnousu voikin olla monille, erityisesti naisille, yksi syy siihen, miksi tupakointia ei haluta lopettaa. Tupakointi on kuitenkin vaarallinen ja kyseenalainen painonhallinnan väline.
Usein ihmiset – erityisesti naiset – saattavat haaveilla tupakoinnin lopettamisesta, mutta pelkäävät, että tupakoinnin lopettaminen lihottaa. Tutkimusten mukaan paino nouseekin miehillä melkein kolme ja naisilla melkein neljä kiloa vuoden sisällä tupakoinnin lopettamisesta.

Miksi paino sitten tuppaa nousemaan sen jälkeen, kun tupakka tumpataan viimeisen kerran?
– Painonnousu ei johdu tupakoinnin lopettamisesta itsestään, vaan elintapojen muutoksesta. Tupakoitsija on tottunut saamaan mielihyvää siitä, että käsi vie tupakkaa suuhun, joten tupakka korvataan usein napostelulla. Toinen syy on myös se, että ruoka alkaa maistua paremmalta, joten sitä syödään mielellään enemmän, sanoo synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Teija Alanko.
Tupakanpoltto on kuitenkin vaarallinen painonhallinnan väline. Tupakan aiheuttama nikotiiniriippuvuus on muiden aineriippuvuuksien, kuten huumeriippuvuuden kaltaista. Naisilla on vielä miehiä suurempi riski sairastua useisiin tupakan aiheuttamiin sairauksiin.
Vakavien sairauksien lisäksi tupakoitsijat kärsivät muita useammin muun muassa keskivartalolihavuudesta ja selluliitista.
– Tupakoidessa keuhkojen hengityskapasiteetti heikkenee ja limantuotanto keuhkoissa lisääntyy. Tupakoitsijat harvemmin harrastavat aerobista liikuntaa, joka olisi hyvä nimenomaan painonhallinnan kannalta, Alanko sanoo.

