Victoria oli päättänyt hankkia kaikki joululahjat Black Friday -alennusten aikana. Joku kuitenkin varasti kaikki tilatut paketit hänen kotioveltaan.
Mirror ja useat brittimediat ovat uutisoineet epäonnisesta Victoria Beestä, 42, joka oli käyttänyt koko joululahjoihin varaamansa budjetin Black Friday -alennusten aikana. Lähetti oli ilmeisesti epähuomiossa jättänyt paketit Victorian ulko-ovelle, josta tuntematon ihminen oli anastanut kaiken mennessään.
Todisteena varkaudesta on vain ovikellokameran nauhoite ikävistä tapahtumista.
Varas on nimetty Isossa-Britanniaksi joulun varastaneeksi Grinchiksi. Varkaus tapahtui keskellä päivää Cheltenhamissa, Gloucestershiressa.
– Me kaikki ponnistelemme ja minäkin yritän venyttää pennosiani niin pitkälle kuin pystyn. En kuitenkaan ikinä voisi kuvitellakaan, että varastaisin toiselta, Victoria toteaa.
Victoria kertoo, että oli tilannut lapsilleen lahjoja sadoilla punnilla. Yksi alennuksista ostetuista lahjoista oli ollut kallis elektroninen opetusväline hänen kuulovammaiselle tyttärelleen. Tarkoitus oli ollut hankkia kaikki lahjat alennuksista kerralla ja ostoksiin oli hurahtanut koko joululahjabudjetti.
– Olin pistänyt kaikki munat yhteen koriin, Victoria summaa.