Topi Raitasen MM-valmistautumiseen tuli mutkia – "Tilanne ei ole ihanteellinen"

Topi Raitanen juoksi kolmannen SM-kultansa:"Nämä ovat vähän vaikeitakin kisoja itselle" 1:33
Topi Raitanen juoksi kolmannen SM-kultansa elokuun alussa.

Estejuoksija Topi Raitanen lähti MM-kauteen ajatuksella, että hän juoksee perjantaina 4. lokakuuta Dohan Khalifa-stadionilla 3 000 metrin estefinaalia. Suunnitelmiin ja tavoitteeseen tuli kitkaa kuun alussa.

Raitasen kiusaksi kehittyi flunssa.

– Siihen meni kymmenen päivää. Oli kuumeilua ja räkätauti päälle, Raitanen kertoi sunnuntaina Dohassa.

Valmentaja Janne Ukonmaanaho palasi käppyröidensä ääreen ja piirsi ohjelmiin uudet koukerot.

– Jouduimmme jumppaamaan ohjelmaa ja tekemään erilaista treeniä kuin alkuperäisessä ohjelmassa, Raitanen vahvisti.

– Tilanne ei ole ihanteellinen.

Flunssan jäljet selviävät tiistaina, kun Raitanen jahtaa tavoitettaan esteiden alkuerissä. Alkukesän vireessään hän olisi ollut vahvoilla rapsakan kirikykynsä ansiosta.

Kolme hyvää estekilpailua

– Finaaliin voi päästä, jos juoksee 8.25 hyvällä loppuvedolla, Raitanen laskee.

Sellaista vauhtia ja kykyä Raitanen on esitellyt tänä vuonna kolmeen otteeseen. Kesäkuussa hän juoksi Paavo Nurmen kisoissa Turussa ennätyksensä 8.21,47. Heinäkuussa Lapinlahdella meni 8.22,76 ja syyskuun alussa Zagrebissa 8.25,51 juuri ennen sairastumista.

– Turun juoksu oli siihen kuntoon aika maksimi, Lapinlahdella juoksin hyvin ilman herkistelyä, mutta syksyyn ei tullut yhtään täydellistä juoksua, Raitanen tiivisti kesän estekisojen kohokohdat.

Raitanen oli siis kuukausi sitten vahvassa vireessä, mutta sairastelun jälkeen häntä arveluttaa jalkojen vireystila.

– Normipäivänä ei olisi mahdotonta, että taistelisin finaalipaikasta, mutta vireystilasta ei nyt tiedä.

Raitanen on joka tapauksessa kehittynyt urallaan lähemmäksi kansainvälistä huipputasoa.

– Sitä ei muuta yksi kilpailu mihinkään, hän korostaa. 

Lue myös:

    Uusimmat