Toni Nieminen julkaisi seuraajilleen harvinaisen kuvan: "Pitkästä aikaa saatiin koko ryhmä kasaan"

Toni Nieminen avoimena uudesta elämäntilanteestaan – pohtii nyt, mistä jatkuvat parisuhdeongelmat johtuvat 4:38
Toni Nieminen avoimena uudesta elämäntilanteestaan – pohtii nyt, mistä jatkuvat parisuhdeongelmat johtuvat

Toni Nieminen julkaisi Instagram-tilillään harvinaisen potretin. 

Maineikkaan mäkihyppyuran tehnyt Toni Nieminen ilahdutti Instagram-seuraajiaan harvinaisella perhepotretilla. Niemisen julkaisemassa kuvassa poseeraa myös hänen entinen puolisonsa Heidi Nieminen. Pariskunta erosi vuoden vaihteessa, mutta ovat silti väleissä. Heidi kertoi asiasta MTV Uutisille kesäkuussa

– Ei annettu pikku sateen häiritä, kun pitkästä aikaa saatiin koko ryhmä kasaan. Lähdettiin pikku iltaretkelle puistoon ja syötiin mahat täyteen, hän kirjoittaa kuvansa yhteydessä. 

Niemisellä ja hänen ex-vaimollaan on kaksi yhteistä lasta, esikoinen syntyi vuoden 2017 marraskuussa, kuopus syntyi vuoden 2019 heinäkuussa. Miehellä on myös kaksi lasta aiemman puolison Veeran kanssa. Lisäksi Heidillä kaksi lasta aiemmasta liitosta.

Toni asuu tällä hetkellä Vihdissä, jossa hän työskentelee Puuhaparkin isäntänä kesän ajan. Mies muutti pois Oulusta erottuaan Anskusta, jonka kanssa hänellä alkoi suhde vuodenvaihteessa. Heidi asuu lapsien kanssa Oulussa.

Lue myös:

    Uusimmat