Toisen maailmansodan alkamisesta on kulunut 80 vuotta – presidentti Putin ei saanut kutsua juhlallisuuksiin

Keskitysleirien muisto elää 1:56
Video: Keskitysleirien muisto elää yhä.

Toinen maailmansota alkoi päivälleen 80 vuotta sitten, kun Saksa hyökkäsi Puolan Gdanskiin.

Puolan Varsovassa järjestetään muistotilaisuus, johon odotetaan saapuvan eri valtioiden edustajia noin 40 maasta. Esimerkiksi Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence ja Saksan liittokansleri Angela Merkel osallistuvat muistotilaisuuteen.

Sen sijaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Britannian pääministeri Boris Johnson eivät osallistu tilaisuuteen. Venäjän presidentti Vladimir Putinia ei ole kutsuttu. Syyksi Puola on ilmoittanut Venäjän toimet Ukrainassa.

Suomea edustaa eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen (sd.).

Sota laajeni nopeasti

Toinen maailmansota sai alkunsa Saksan hyökättyä Puolaan 1. syyskuuta 1939. Britannia ja Ranska vaativat Saksaa vetäytymään, mutta Saksa ei vetäytynyt. Seurauksena maat julistivat sodan Saksaa vastaan.

Saksa miehitti Tanskan, Norjan, Belgian, Hollanti ja Luxemburgin vuoteen 1940 mennessä. Saksa oli saavuttanut voittoja myös Ranskasta, ja Ranska antautui vuonna 1940. Saksa yritti myös miehittää Britannian vuonna 1940, mutta Britannia kukisti Saksan joukot.

Italia liittyi sotaan Saksan puolelle vuonna 1940, ja hyökkäsi Britannian hallinnoimaan Egyptiin.

Yksi sodan käännekohdista oli operaatio Barbarossa vuonna 1941, jossa Saksa liittolaisineen hyökkäsi Neuvostoliittoon.

Sota siirtyi Euroopasta Tyynellemerelle vuonna 1941, kun Saksan liittolainen Japani hyökkäsi Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan Pearl Harboriin. Yhdysvallat liittyivät sotaan liittoutuneiden Ranskan ja Britannian puolelle.

Saksa antautui vuonna 1945

Vuonna 1942 brittiläiset ottivat voiton saksalaisista Egyptissä, ja vuonna 1943 Neuvostoliiton joukot löivät saksalaiset Stalingradin taistelussa.

Merkittävä käänne tapahtui kesäkuussa vuonna 1944, kun liittoutuneet aloittivat hyökkäyksen Ranskan rannikon kautta Saksaan.

Liittoutuneiden joukot pakottivat Saksan ja sen liittolaisten joukot perääntymään. Euroopan osalta sota tuli päätökseen toukokuussa 1945, kun Saksa antautui.

Sota päättyi Tyynellämerellä saman vuoden elokuussa Japanin antautumiseen, kun Yhdysvallat pudotti atomipommit kahteen japanilaiskaupunkiin.

Sodassa kuoli arviolta 40–60 miljoonaa ihmistä.

 

Lue myös:

    Uusimmat