Toimituspäällikön kommentti: Ratkaisun päivä lähenee – jos Halla-aho voittaa, mitä tekevät Sipilä ja Orpo?

MTV Uutisten tuore kysely Perussuomalaisten piiripäättäjille viestii selkeästä trendistä: Jussi Halla-ahon kannatus puolueen puheenjohtajaksi on kasvamaan päin, kirjoittaa MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen.

Edellisessä mittauksessa maalis- ja huhtikuun taitteessa Sampo Terhoa kannatti 60 prosenttia vastanneista; Halla-ahon lukema oli 22. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin tilanne on tasoittunut. Terhon kannatuksesta on sulanut 14 prosenttiyksikköä, Halla-aho on saanut 14 prosenttiyksikköä lisää.

Lukemat siis 46-36 Terhon eduksi.

Piirihallitusten jäsenten keskuudessa Halla-aho on edelleen haastaja,  mutta ero ei ole mitenkään ratkaisevan suuri. Aikaa Jyväskylässä pidettävän puoluekokouksen huippuhetkeen on enää viikko.

Ennen kuin kukaan julistaa asiassa yhtä taikka toista, muutama olennainen huomio.

Vaikka piiripäättäjien mielipidejakauma antaa suuntaa perussuomalaisten kentän tunnoista, he eivät valitse puheenjohtajaa. Sen tekevät puoluekokousedustajat, joita on ennakkotietojen mukaan ainakin kaksi ja puoli tuhatta.

Toinen huomio: viikon takainen paljastus Jussi Halla-ahon aviottomasta lapsesta ei ole hetkauttanut piiripäättäjiä juuri millään lailla. Useampi kuin kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta katsoi, ettei asialla ole ollut vaikutusta Halla-ahon mahdollisuuksiin. Perussuomalaisten kenttä näyttää olevan immuuni etelän median pelille.

Kolmas huomio: tähän MTV Uutisten kyselyyn vastasi pikkuisen alle puolet runsaasta 300:sta piirihallitusten jäsenestä. Osuus on 9 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisessä kyselyssä.

On toki mahdollista, että kevätkiireet vaivaavat perussuomalaisten kenttäväkeä siinä missä muitakin suomalaisia, mikä selittäisi alemman vastausprosentin.

Mutta mahdollista on myös se, että epävarmuus on hiipinyt yhä useamman piiripäättäjän flanellipaidan sisään.

Varmaa on vain, että tilanne on auki, jännitys kasvaa ja nuolaista ei kannata.

Ei edes Taloustutkimuksen pari päivää sitten julkistaman kyselyn perusteella. Kyselyn tulos oli uskaliaasti otsikoitu: ”Halla-aho on voittamassa perussuomalaisten puheenjohtajakisan.”

Otsikko sopii iltapäivälehteen, mutta ei kovin hyvin tutkimuslaitoksen profiiliin. Miksi näin? Koska Taloustutkimus ei ole kysynyt puoluekokousedustajien, vaan perussuomalaisten kannattajien mielipidettä.

Kyselyssä 40 prosenttia kannatti Halla-ahoa Terhon jäädessä 26:een.

Luvassa viikon päästä lauantaina Jyväskylässä on Suomen poliittisessa historiassa poikkeuksellinen näytelmä. Timo Soinin väistyminen 20 vuoden rupeaman jälkeen on sinänsä tunteita nostattava tapahtuma, varsinkin perussuomalaisille itselleen.

Mutta Suomessa ei ole toista puoluetta, jonka puheenjohtajavaali aiheuttaa vastaavassa määrin väristyksiä myös muissa puolueissa. Varsinkin keskustassa ja kokoomuksessa.

Vielä nyt spekuloidaan perussuomalaisten puheenjohtajakisalla, mutta viikon päästä aihe voi olla vakavampi: jos Halla-aho valitaan, pysyykö hallitus koossa?

Lue myös:

    Uusimmat