Toimituspäällikön kommentti: Länsimetro käynnistyi – euforia kaiken tyrimisen jälkeen on kummallista

Tänään 18.11.2017 se sitten alkoi: metroliikenne Espoon ja Helsingin välillä. Tiedotusvälineet ja sosiaalinen media ovat aamun kuluessa välittäneet kuvaa ja tunnelmia Länsimetron reitiltä ja sen liepeiltä, ja niistä päätellen vallalla on ollut euforia.

Tunnelmia aamun ensimmäiseltä vuorolta Länsimetrosta 4:16

Tietyllä tapaa se on ymmärrettävää. Olihan Länsimetron alun perin määrä käynnistyä jo vuonna 2015. Kun tämä aikataulu ei pitänyt, katseet kohdistuivat vuoden 2016 kesään. Avajaiset oli buukattu ja bussilinjat päätetty lopettaa, kunnes valkeni, että rakentamisessa on tyritty pahoin. Tuli uusi viivästys, ja loppu onkin ollut "mallisuoritus" julkisen viestinnän epäonnistumisesta, kirjoittaa MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen.

On totta, että monelle uusien metroasemien lähellä asuvalle uusi liikennemuoto tarjoaa aiempaa parempaa ja Suomen ilmasto-olot huomioiden miellyttävämpää matkantekoa töihin, kaupoille ja harrastuksiin. Samalla länsimetro edistää tehokkaasti Helsingin ja Espoon vihreiden ja kokoomuksen hellimää ideologiaa, jota ne kutsuvat kaupunkirakenteen tiivistämiseksi. Suomeksi se tarkoittaa ahdasta asumista.

Haitat jäävät juhlinnan varjoon

Länsimetron avajaispäivän sometykitys, torventörähdykset, absurdiuden rajoja hipovat metronkäyttöoppaat ja intoilevat matkantekijät jättävät Helsingin ja Espoon päättäjien näkökulmasta mukavalla tavalla varjoon metron aiheuttamat ilmiselvät ja merkittävät haitat.

Tuhansien ja taas tuhansien espoolaisten ja helsinkiläisten liikenneyhteydet heikkenevät. Tämä johtuu siitä, että ensi vuoden alusta lähtien suurin osa Etelä-Espoosta ja Lauttasaaresta Helsingin keskustaan suuntautuvista bussilinjoista lakkaa. Kun bussi ei kulje, monelle metroyhteyden katveessa asuvalle varteenotettavin liikkumisvaihtoehto on tästä eteenpäin yksityisautoilu.

Kaivetaanpa tähän muistin virkistykseksi HKL:n liikennöintiyksikön johtajan Arttu Kuukankorven lausunto niinkin kaukaa kuin tammikuulta 2014 Länsiväylä-lehdestä: "Joillekin metron tulo heikentää palvelutasoa, joidenkin kohdalla parantaa. Kokonaisuudessaan palvelutaso paranee", Kuukankorpi sanoo.

Tapa, jolla johtava virkamies puhuu kokonaisuuksista, on byrokraatin näkökulma. Tavalliselle ihmiselle ainut mielekäs kokonaisuus on oma työmatka. Se on joko sujuva tai sitten hankala.

Espoossa ei vielä ehkä niinkään, mutta Helsingissä sitäkin useampi päättäjä elää suurkaupunki-illuusiota ja kilistää tänään shampanjalasia Länsimetrolle. Mutta missä toisessa metropolissa julkisen liikenteen miljardihankkeen sivutuotteena huomattavan ihmisjoukon liikenneyhteydet huononevat?

Oikeissa metropoleissa julkisen liikenteen verkko on niin tiheä ja eri liikennevälineet toisiaan täydentävät, ettei fiksulla asukkaalla tule edes mieleen harkita oman auton käyttöä.

Kaupunkilaisten on syytä pitää ääntä

Onneksi sekä Espoon että Helsingin päättäjillä on mahdollisuus korjata vajavaiset ratkaisunsa. Metrosta kärsivien kaupunkilaisten onkin syytä pitää ääntä, ennen kuin todellisuus koittaa ensi vuoden alussa bussilinjojen lakkautusten jälkeen.

Kaiken Länsimetron avaamiseen liittyvän viestintäsähläyksen jälkeen on syytä antaa kiitokset Länsimetro Oy:n hallituksen jäsenelle, vihreiden kansanedustajalle Jyrki J. Kasville. Hän ennusti Lauttasaari-lehdessä runsas vuosi sitten, että Länsimetro käynnistyy vuonna 2017 niihin aikoihin, kun jouluviinit saapuvat Alkoon.

Vaikka Kasvi vetikin lausuntonsa takaisin poliittisessa paineessa, hän oli ainut vastuullinen, joka kertoi rehellisesti, mikä on Länsimetron aikataulu. 

Lue myös:

    Uusimmat