Tino Singh ihmettelee pizzakohua: Miksi pizzan pitäisi olla kallista?

Juontaja Tino Singh hämmästelee Facebookissa viime päivinä esillä ollutta "Pizzagatea".

Pizzagate sai alkunsa maanantaina, kun poliisi julkaisi Facebook-päivityksen, jossa varoitettiin huomattavan edullisia tuotteita myyvistä ravintoloista. Päivityksessä todettiin, että esimerkiksi pitsaa ei voi kannattavasti jatkuvasti myydä alle kuudella eurolla. 

Intialaistaustainen Singh toteaa vanhempiensa olleen ravintola-alan yrittäjiä, jotka tekivät 16-tuntisia työpäiviä. 


Singh toteaa, että suomalaiset kuuluvat yksilökeskeiseen kulttuuriin, jossa toimitaan eri tavalla kuin yhteisökeskeisessä kultuurissa.

-Yhteisökeskeisessä kulttuurissa perheen ja suvun tehtävänä on tukea toisiaan kaikella mahdollisella tavalla. Tämä tarkoittaa, että koko mamuperheen ja suvun jäsenten odotetaan osallistuvan perheyrityksen tukemiseen, eikä yhteisen elinkeinon edistämisestä lasketa työtunteja tai makseta kiinteitä palkkoja perheenjäsenille.

Singhin mukaan on suuri vääryys, että poliisi ja verottaja käytännössä syyttävät maahanmuuttajayrittäjiä vilpistä.

Singh kysyy päivityksesssään, että miksi poliisi ja verottaja pyytävät asiasta ilmiantoja, vaikka heillä on yritysten vero- ja tilintarkastustiedot tiedossa?

Hän myös kritisoi, että kenen intresseissä on, ettei pitsan hinta tipu liian alas.

Lisäksi Singh pohtii, että voisiko yhteiskunnan resursseja käyttää paremmin esimerkiksi veroja välttelevien suuryritysten tutkimiseen.

Singhin Facebook-päivityksestä kertoi ensin Uusi Suomi.

Lue myös:

    Uusimmat