Mainos

Timo Tompuri kiskaisi hulppean SE:n 69,62

Timo Tompuri kiskaisi kiekonheiton hulppeat Suomen ennätyslukemat 69,62 Helsingborgissa Ruotsissa sunnuntaina. Entinen ennätys 68,12 oli Markku Tuokon nimissä vuodelta 1979. Tulos nosti Tompurin tämän kauden maailmantilastossa kolmanneksi.

-Loistava vire, paikat oli auki, mihinkään ei kolottanut. Pääsin tekemään vedon loppuun asti, ja kiekko lähti täydelliseen asentoon, Tompuri hehkutti. Kilpailu käytiin 30 asteen helteessä, navakassa etuoikealta puhaltaneessa tuulessa.

-Tiesin, että jos pääsen heittämään loisto-oloissa ja saan kiekon asentoon, niin se on todella pitkällä, Tompuri riemuitsi. Porvoolaisen sarjan toiseksi paras heitto kantoi reilut 66 metriä ja kolmanneksi paras yli 64 metriä. Tompuri voitti Turussa perjantaina kiekonheiton Suomen mestaruuden, mutta ei ollut ylittänyt tällä kaudella MM-kisojen A-rajaa ennen sunnuntain SE-heittoa.

-Olen harjoituksissa heittänyt parhaimmillaan 67,5 metriä. Tänä kesänä en vaan ole päässyt kunnolla vetämään tuen (tukijalan) päältä. Nyt se onnistui, ja kiekko lähti vielä unelma-asentoon, Tompuri kertaili kilpailua.

Tompuri voitti Helsingborgin kilpailun. Toiseksi tuli ennätyksensä heittänyt Timo Sinervo tuloksella 62,40. Kauden maailmantilastossa SE-heitto vie Tompurin kolmanneksi. Tompuri, 32, aloitti kiekonheiton vasta varttuneella iällä. Hän heitti 1995 reilut 53 metriä ja on sittemmin noussut lajin Suomen ja Pohjoismaiden ykköseksi. Porvoolaisen ennätys ennen sunnuntain kilpailua oli viime vuonna heitetty 65,13.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.