Mainos

Tiesitkö? Tästä syystä menestyneet ihmiset pukeutuvat aina samalla tavalla

Oletko koskaan pohtinut, kauanko käytät aikaa vaatteiden valitsemiseen aamuisin?

Käytämme aivan liikaa aikaa vaatteiden valintaan. Asuvalinta nimittäin tuskin muuttaa maailmaa tai edes yhtä päivää paremmaksi.

Elämä olisi kuitenkin yksinkertaisempaa, jos päättäisimme käyttää asuvalintaan vähemmän aikaa. Moni menestynyt henkilö on omaksunut tämän filosofian päivittäiseen rutiiniinsa.

Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama nähdään usein samassa puvussa – miksi? Hänellä on kiistatta tärkeämpää tekemistä kuin vaatteiden valinta.

– Käytän vain harmaita tai sinisiä pukuja, Obama kertoi Vanity Fairin haastattelussa.

– Yritän vähentää tehtävien päätösten määrää. En halua käyttää aikaa pohtien, mitä syön tai mitä puen päälleni. Minulla on liian paljon muita päätöksiä tehtävänäni.

Arkisten päätösten pohtiminen vie kallisarvoista aikaa siis myös työnteolta.

Barack Obaman lisäksi esimerkiksi Steve Jobs, Mark Zuckerberg, Karl Lagerfeld ja Albert Einstein tunnetaan tunnistettavista asuvalinnoistaan.

Saman asun voi kuitenkin asustaa eri tavoin. Katso vinkit videolta:

3:49

Lähde: Elite Daily

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.