Koirien kaihileikkaus on eläinlääkärille arkipäivää. Eläinlääkäri kertoi Huomenta Suomessa tehneensä niitä jo parin vuosikymmenen ajan.
Nina ja Lore piipahtivat Pieni Eläinsairaalassa Moreliuksessa Pörri-kissansa kanssa. Samalla kuultiin tietoa lemmikkieläinten kaihileikkauksista. Katso video visiitistä yltä!
Klinikalla työskentelevä pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Sari Jalomäki on tehnyt niitä säännöllisesti.
– Ne ovat aika rutiinia. Viikottain leikkaamme kaihia, hän sanoo.
Jalomäki kertoo tehneensä eläinpotilaille kaihileikkauksia jo parinkymmenen vuoden ajan. Se ei ole siis uusi juttu.
– Niitä ei vain hirveästi rummuteta eikä meitä montaa Suomessa ole, jotka niitä tekevät, hän sanoo.
Jalomäen mukaan leikkaukset ovat jo aika tavallisia. Heidän klinikallaan on viikottain 1–2 leikkausta.
Lue myös: Hilla-koira sai järkyttäviä oireita syötyään puruluita – omistaja havahtui yhtäkkiä pelottavaan huomioon
Koirilla kissojen enemmän kaihia
Koiriin verrattuna kissoilla on vähän kaihia. Koirilla on perinnöllisiä kaiheja ja yksi iso ryhmä ovat diabetesta sairastavat karvaturrit.
