Tiede paljastaa: Mitä koirasi todella ajattelee sinusta?

Jokainen koiranomistaja tunnistaa erityislaatuisen siteen, joka ihmisen ja tämän uskollisen kumppanin välille syntyy. Tulkitsemmeko kuitenkin koiran käytöstä väärästä näkökulmasta?

Huffington Postin haastattelemat asiantuntijat paljastavat, mitä koirasi päässä todella liikkuu:

Tunteeko koirani syyllisyyttä käyttäydyttyään huonosti?

Merkit ovat selvät: koiran pää roikkuu alhaalla ja se tiirailee sinua isoilla surullisilla silmillään kuin anoen anteeksiantoa. Tulkitsemme tällaisen käytöksen hyvin helposti ihmisen näkökulmasta syyllisyydeksi, mutta on mahdollista, että koira ei todellisuudessa ole pahoillaan aiheuttamastaan harmista. Sen sijaan kyseessä voi olla opittu toiminta.

Koira osaa odottaa ihmisen äkäistä reaktiota tehtyään tarpeensa olohuoneen matolle tai hotkaistuaan omistajansa aamiaisen sopivan tilaisuuden tullen. Niinpä se käyttäytyy tavalla, joka takaa sille mahdollisimman pienen rangaistuksen.

Syyllisyys ei ole kuitenkaan vain tunne, vaan se vaatii taustalleen monimutkaisen ajatusprosessin. Syyllisyys muodostuu itsetietoisuudesta ja sen ymmärtämisestä, että oma toiminta ei ollut toivottua. Ei ole itsestäänselvyys, että koirat pystyvät näin monimutkaiseen ajatteluun. Toisin sanoen koirasi ei luultavasti ole pahoillaan huonosta käytöksestään – se on pahoillaan siitä, että se jäi kiinni.

Onko koirani mustasukkainen?

Olet ehkä huomannut koirasi käytöksen muuttuvan, kun rapsutat muita koiria tai kiinnität huomiosi sukulaislapseen. Koirasi saattaa kinuta huomiotasi pyörimällä jaloissasi tai haukkumalla, kunnes kohdistat taas katseesi siihen. Käytös vaikuttaa mustasukkaisuudelta ja myös tiede tukee tätä teoriaa. Vuonna 2014 toteutettu tutkimus paljastaa, että koira käyttäytyy huomattavasti mustasukkaisemmin sen omistajan antaessa huomiota pehmokoiralle kuin silloin, kun omistaja kiinnittää huomionsa halloween-kurpitsaan tai lastenkirjaan.

Välittääkö koirani minusta?

Vastaus ei liene yllätys koiranomistajalle: kyllä, koirasi todella välittää sinusta. Et ehkä kuitenkaan hoksannut, miten tarkkaavainen koirasi on, mitä tulee sinuun ja hyvinvointiisi. Tutkimuksen mukaan koira jopa havaitsee, kun joku käyttäytyy kylmästi sen omistajaa kohtaan. Tällöin koira puolestaan ei ole kiinnostunut huonosti käyttäytyvän ihmisen tarjoamasta ruoasta. Koirasi siis pitää puoliasi!

Koirat ovat myös erinomaisen taitavia lukemaan mielialojasi ilmeistäsi ja jopa äänenpainojen muutoksista. Koira osaa siis tarjota lohdutusta, kun kaipaat sitä ja se innostuu, kun sinä olet hyvällä tuulella – aivan kuin paras ystäväsi.

Vastaavasti myös omistaja osaa usein tulkita koiransa mielialoja ja tunteita. Tämä ei olekaan mikään ihme, sillä koirat tuntevat kaiken täysillä. Ihmiset voivat hieman tylsyttää tunteiltaan pahimman terän pukemalla mietteitään sanoiksi, mutta koirilla ei ole tätä kykyä. Voit siis olla varma, että koirasi ottaa lohdutuksen eleesi vastaan kiitollisena, kun se tuntee olonsa alakuloiseksi.

Mitä koirani ajattelee, kun skypetän sen kanssa?

Ikävöit koiraasi matkustaessasi, joten järjestät sen kanssa Skype-treffit. Vaikka olosi helpottuu, kun näet rakkaan lemmikkisi, saatat kuitenkin miettiä, tunnistaako se edes sinua. Koirat ovat mestareita tunnistamaan ihmisiä heidän hajunsa perusteella, mutta videopuhelu pakottaa ne luottamaan silmiinsä ja korviinsa.

On tiedossa, että koirien aivoissa on alue, joka aktivoituu koiran katsoessa ihmistä. Ei kuitenkaan ole selvää, pystyykö koira tunnistamaan omistajansa ainoastaan kasvojen perusteella. Skypettämisestä ei joka tapauksessa ole ainakaan haittaa, jos se helpottaa sinun ikävääsi.

Rakastaako koirani minua?

Jos suhde koiraan on hyvä, vastaus voi tuntua ilmiselvältä: totta kai koirani rakastaa minua! Osa koiranomistajista kuitenkin pohtii, syntyykö tiivis side pikemminkin siitä, että omistaja ruokkii ja huolehtii koirastaan varsinaisen rakkauden sijaan. On myös epäselvää, tuntevatko koirat rakkautta samalla tavalla kuin ihmiset.

Rakkaus onkin siis ihmisten ja koirien välisissä suhteissa tapauskohtaista. Rakkaus voi myös jossain määrin olla roturiippuvaista. Jotkin ihmisten väliset suhteet perustuvat saamiselle: joku ihminen voi esimerkiksi saada sinut tuntemaan itsesi erinomaiseksi – samoin koira voi tuntea kiintymystä, koska pidät sen ruoassa. Koira voi kuitenkin tuntea myös syvempiä tunteita. Se voi haluta viettää aikaa omistajansa kanssa ilman taka-ajatuksia ja todella nauttia hänen seurastaan.

Vaikka emme pysty tulkitsemaan koiriemme käytöstä samoin kuin muiden ihmisten käytöstä, voimme käyttää fyysisiä vihjeitä selvittääksemme, mitä koirat tuntevat omistajiensa seurassa. Kun ihmiset viettävät aikaa rakkaidensa kanssa, rakkaushormoni oksitosiinin eritys lisääntyy. Näin tapahtuu myös, kun koirat saavat hellyyttä omistajiltaan. Aivojen magneettikuvaus myös paljastaa, että koirien aivotoiminta lisääntyy niiden omistajien astuessa takaisin näkyviin käytyään muualla. Tämä kielii koiran ja omistajan läheisestä suhteesta.

Siispä: vaikka tiede ei pysty aukottomasti todistamaan, että ihmisen paras ystävä tuntee rakkautta omistajaansa kohtaan, ovat ainakin fyysiset merkit sen mukaisia.

Miltä näytti jouluaatto koiran silmin? Katso video:

Lue myös:

    Uusimmat