Koska Suomessa kirjoissa ja kansissa oleva kaupunkien historia koostuu yleensä esimerkiksi hallintoa ja verotusta käsittelevistä asiakirjoista, on naisten ja lasten vaiheista keskiajalta vähän tietoa. Siksi ensimmäisestä suomalaisesta nimellä tunnetusta naisesta ei tiedetä juuri muuta kuin hänen etunimensä: Ingegerd.
Ingegerdin olemassaolosta todistaa Turun Maarian kirkon sakastissa oleva hautakivi, jossa lukee latinaksi kutakuinkin seuraavalla tavalla: ”Herran vuonna 1290 kuoli Ingigerdis, muinoin Pietarin vaimo, levätköön rauhassa.” Ingegerdin kuolinvuosi on tutkijoiden arvio, sillä kivi on niin kulunut, ettei tekstistä saa enää selvää.
Helsingin yliopiston apulaisprofessori Anu Lahtisen mukaan Ingegerd eli kahden aikakauden välillä, sillä vaikka kristinuskon asema oli vahvistumassa, samalta ajalta on löydetty muinaisuskontoihin liitettyjä uhrikiviä ja vanhoja kalmistoja. 1200-luvulla Suomi oli osa Ruotsia ja sen katolinen, niin kutsuttu Itämaa.
Lahtinen sanoo STT:lle, että Ingegerd eli epävarmuuden ja jyrkkien arvoerojen maailmassa, jossa haettiin turvaa suvusta ja kristinuskosta sekä pakanallisista tavoista. Ihmisten keskimääräinen elinikä oli noin 40 vuotta, mutta jos selvisi aikuiseksi ja sen jälkeen vielä synnytyksistä ja sodista, saattoi elää vanhaksi.
– Elämä varmasti kulutti eri tavalla. Ei ollut mitään anti age -voiteita ja työtä saattoi joutua tekemään ulkona säästä riippumatta. Ruoka saattoi loppua rikkailtakin huonoimpina talvina, Lahtinen sanoo.
Lahtisen mukaan elämä sydänkeskiajalla ei kuitenkaan ollut naisillakaan niin synkkää kuin joskus kuvitellaan.
Myös keskiajalla oli työssä käyviä äitejä
Lahtinen sanoo, että naiset ovat olleet keskiajalla Pohjoismaissa arvostettuja varsinkin emäntinä ja äiteinä. Naiset eivät olleet kokonaan vailla valtaa tai omaisuutta, sillä naisilla oli oikeus periä maata. Virallinen päätöksenteko ja kirkon asiat kuuluivat maata omistaville miehille, mutta myös naisilla saattoi olla paljon valtaa.