Sudanin armeijan tukikohta kaatui Al-Fashirissa RSF:n haltuunoton myötä.
Puolisotilaalliset joukot eli niin kutsuttu RSF (Rapid Support Forces), valtasivat lokakuun lopussa Al-Fashirin kaupungin, joka oli Sudanin armeijan viimeinen tukikohta Darfurin alueella. Valloitus merkitsi käännekohtaa sodassa, joka on jatkunut yli kaksi ja puoli vuotta.
Todistajien mukaan RSF:n etenemisen jälkeen kaupungissa tapahtui joukkomurhia.
– Kun lähdet porteista, ruumiit alkavat. Ne jatkuvat koko matkan Garriin asti, kertoo Al-Fashirista paennut Abdallah Hassaballah.
YK:n arvion mukaan kaupungista on paennut valtauksen jälkeen kymmeniä tuhansia ihmisiä, mutta vain osa heistä on päässyt pakolaisleireille. Avustusjärjestöt ovat huolissaan, mitä on tapahtunut muille.
Pakolaisleirillä hoidetaan haavoittuneita ja orpoja
Lääkärit Ilman Rajoja ylläpitää paenneita auttavaa klinikkaa Tawilahin kaupungissa, noin 100 kilometriä Al-Fashirista. Arviolta 10 000 ihmistä on saapunut kaupunkiin paettuaan RSF:n hyökkäystä.
Fatuma Abdallah Hassan huolehtii nyt kolmesta hyökkäyksessä orvoksi jääneestä lapsesta.
– He (lasten vanhemmat) kuolivat drooni-iskussa. He menivät hakemaan ruokaa ja paluumatkalla drooni osui heihin, kertoo Hassan
Klinikalla työskentelevä Mouna Hanebali kertoo, että hygieniaolosuhteet ovat todella huonot.
– Elokuussa oli jo koleraepidemia, joten pelkäämme toisen aallon puhkeamista, jos tilanne ei parane.
Lue myös: ICC: Sudanin Darfurissa tehdään sotarikoksia sekä rikoksia ihmisyyttä vastaan
Ravinnoksi eläinten rehua
Maailmanlaajuinen nälänhädän seurantajärjestelmä totesi, että Al-Fashirissa vallitsi nälänhätä jo ennen kaupungin joutumista RSF:n haltuun.
Tilanne jatkuu ainakin tammikuuhun saakka.
RSF:n 18 kuukautta kestänyt saarto katkaisi ruokatoimitukset kaupunkiin. Monet kaupungin asukkaista joutuivat syömään eläinten rehua suojautuessaan pommituksilta ja lennokeilta.
– Kaikki potilaat ovat aliravittuja. Etenkin kaikki lapset. Heistä puolet kärsii vakavasta aliravitsemuksesta. Tilanne on dramaattinen, toteaa Hanebali.
40 000 kuollutta
YK:n turvallisuusneuvosto ilmaisi lokakuun lopulla huolensa väkivaltaisuuden leviämisestä Pohjois-Darfurissa.
YK:n mukaan kyseessä on maailman suurin pakolais- ja nälkäkriisi.
– Yksi suurimmista peloistamme koskee kaikkia siviilejä, jotka ovat edelleen loukussa Al-Fashirissa, hän sanoo.
Yhdysvaltain ulkosuhteiden neuvoston mukaan Sudanin sisällissota RSF:n ja armeijan välillä on tappanut yli 40 000 ihmistä kahden ja puolen vuoden aikana.
Pakolaisia maan sisällä ja naapurimaissa on yhteensä kymmeniä miljoonia.
