THL myöntää: Turun koronarokotemääriä koskevissa laskuissa virhe – koko Suomen rokotemäärät tarkistetaan

3:47
Mitä virhe laskelmissa tarkoittaa? MTV Uutiset Live kertoo, mistä on tässä kaikessa on kyse.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL myöntää, että Turun koronarokotemääriä koskevissa laskuissa on tapahtunut virhe.  Nyt koko Suomen rokotemäärät joudutaan tarkistamaan.

Iltalehti uutisoi, että Turku on saamassa vain puolet koronarokotteista, joita sen olisi pitänyt asukaslukuun suhteutettuna saada.

THL:n rokotteiden ja infektiotautien erityisasiantuntija Mia Kontio kertoo MTV Uutiset Liven haastattelussa, että kyseessä on ollut inhimillinen virhe.

– Siinä on tehty erinäisin prosentein laskuja ja sinne on livahtanut virhe. Mutta toisaalta sen laskun perusteella ei vielä ole ehditty rokotteita jakelemaan, niin vahinkoa ei sinänsä ole tapahtunut, Kontio kertoo.

Kontion mukaan laskelmien korjaamisesta ei aiheudu viivästyksiä rokotusaikatauluun.

Massarokotusten aikataulusta ei tarkkaa tietoa

THL:ssä ei ole vielä tällä hetkellä tarkkaa tietoa siitä, milloin massarokotukset päästään aloittamaan Suomessa.

– Se riippuu monesta asiasta. Tällä hetkellä meillä ei vieläkään ole tarkempaa tietoa siitä, että esimerkiksi koska AstraZenecan rokote tulee käyttöön. Tämän hetken tieto on se että ensi viikolla Euroopan lääkekeskus myyntilupaa käsittelee.

Kontion mukaan viimeisin tieto on, että rokotteita voitaisiin saada Suomeen noin kahden viikon kuluttua myyntiluvan saamisesta.

– Odotus on että silloin saataisiin useita satojatuhansia (rokotteita), koska AstraZenecalla on varastossa näitä rokotteita, Kontio toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja