THL kertoo, kuinka kauan koronavirusepäilyn selvittämisessä menee – tarvitaan tuplavarmistus

Ivalossa kaksi koronavirusepäilyä 4:34
Missä kunnossa Ivalon koronavirusepäillyt ovat? Lääkäri kertoi asiasta Uutisaamun kello 9 uutisissa.,

Ivalossa ilmenneiden koronavirusepäilyjen selvittämisessä menee todennäköisesti muutama päivä, arvioi STT:lle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) professori Mika Salminen. Maailman terveysjärjestö WHO vaatii näytteiltä tuplavarmistuksen, koska kyseessä on uusi virus.

– Testit ovat vasta kehitettyjä ja tiedot niistä on julkaistu vasta tämän viikon alussa, joten niiden luotettavuutta joudutaan varmistelemaan, Salminen sanoo STT:lle.

Salmisen mukaan todennäköisyys koronavirukselle on aika pieni, koska maailmassa pohjoisella pallonpuoliskolla on meneillään flunssa-aika ja tavallisia kuumetauteja on paljon liikkeellä.

Kaksi Wuhanista saapunutta kiinalaista on hakeutunut viime yönä Ivalon terveyskeskukseen influenssaoireiden vuoksi.

Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas kertoo, että potilaista on otettu koronavirusnäytteet, jotka lähetetään Helsinkiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) analysoitaviksi.

THL kertoo myös tiedotteessaan, että mahdolliset koronavirus-tapaukset selvitetään matalalla kynnyksellä. THL muistuttaa, ettei influenssarokotus suojaa koronavirukselta.

Tiedotteen mukaan Suomen sairaaloissa on hyvä valmius hoitaa ja tutkia koronavirusinfektioita erityisolosuhteissa. THL seuraa ja päivittää koronavirus-tilannetta nettisivullaan.

Broas toppuuttelee panikointia tautiepäilyihin liittyen.

– Tämä on normaali toimintaohje, että jos henkilöllä on Wuhan-historia parin viikon sisällä, ja heillä on hengitysinfektio-oireita, silloin otetaan näytteet ja arvioidaan, voiko olla kyseessä koronavirus. Todennäköisesti taustalla on joku muu normaali tauti, hän sanoo.

Broasin mukaan suomalaisten ei ole missään nimessä tarvetta olla huolissaan.

– Ensinnäkin nämä ohjeistukset toimivat erittäin hyvin kaikissa sairaanhoitopiireissä eli uutta koronavirustakin ajatellen ohjeistukset ovat olleet käytettävissä kaikissa terveyskeskuksissa ja yksityisillä terveysasemilla. Meillä on myös THL:n toimesta olemassa virukseen liittyvä laboratoriodiagnostiikka.

"Toinen kokee väsymystä ja sairaudentuntoa"

Broasin tietojen mukaan hoitoon hakeutuneet kiinalaiset ovat saapuneet Suomeen kaksi päivää sitten. Ylen mukaan kiinalaisperhe saapui Suomeen Norjan kautta. Broas sanoo, että he ovat olleet Lapissa jo muutaman päivän.

Lääkäri ei kerro potilaiden ikää tai sukupuolta.

– Henkilöt ovat hyväkuntoisia. Toisella on lievää flunssanoiretta, ja toinen kokee väsymystä ja sairaudentuntoa. Ja vaikka he ovat Wuhanista, taustalla on tietysti leegio tavallisia tauteja.

Ainakaan tällä hetkellä ei ole tiedossa muita koronavirusepäilyjä. Lapissa matkailusesonki on kiihkeimmillään, ja nyt vietettävä kiinalainen uusivuosi näkyy pohjoisessa selkeästi.

Ivalon koronavirusepäilyistä kertoi ensimmäisenä Svenska Yle.

Lue myös:

    Uusimmat