Helsingin yliopiston apulaisprofessori Paulus Torkin mielestä suomalaisesta terveydenhuollosta puuttuu julkinen priorisointi. Se aiheuttaa tehottomuutta ja epätasa-arvoista kohtelua.
Terveydenhuollossa on alueellista eriarvoisuutta, joka johtuu priorisoinnin puutteesta, toteaa Helsingin yliopiston apulaisprofessori Paulus Torkki MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
– Meillä ilmenee alueellista eriarvoisuutta. Joihinkin palveluihin saattaa päästä nopeammin tai hitaammin eri puolilla Suomea, tai joitain palveluita saada enemmän tai vähemmän. Se voi ilmetä myös väestöryhmien eriarvoisuutena tai eri palveluissa, kuten esimerkiksi miten vaikka mielenterveys- ja tuki- ja liikuntaelinongelmissa saadaan palveluita suhteessa tarpeeseen.
Torkin mukaan priorisointi on keskeinen kysymys terveydenhuollon kestävyyden kannalta.
– Kun on siirrytty kunnista kansalliselle tasolle päätöksenteossa, se on tunnistettu yhdeksi kehittämiskohteeksi. Nyt siellä pitäisi selkeämmin määritellä, että kun annetaan tietty määrä rahaa soteen, niin mitä palveluita sillä rahalla voidaan sitten odottaa.
– Totta kai viime kädessä ammattilaiset siellä etulinjassa tekevät sitten niitä päätöksiä, ei sitä voi ulkoistaa, mutta olisi hyvä, jos se olisi linjakasta kaikilla näillä eri tasoilla ja yhteneväisin periaattein tapahtuvaa.
Lue myös: Hoitajat vaihtavat alaa eivätkä opiskelijat valmistu – Hanna sai 17 vuoden jälkeen tarpeekseen: "Kysymys oli ihmisten hengestä"
Mihin soten budjetti menee?
Torkin mukaan tällä hetkellä suuri osa sosiaali- ja terveysmenojen budjetista menee pienen joukon hoitamiseen.
– Jos katsomme palveluittain, erikoissairaanhoito on yksittäinen isoin kustannuserä. Jos taas katsomme asiaa asukkaittain, niin asukkaista aika pieni joukko, sellainen 10 prosenttia, käyttää peräti 80 prosenttia resursseista. Siellä on moninaisia tarpeita. On ihmisiä, jotka tarvitsevat sekä sosiaali- että terveyspalveluita ja on monisairauksia.