Terhin pitkään jatkuneita oireita luultiin virtsatietulehdukseksi – paljastui lopulta kiireellistä leikkausta vaativaksi toimenpiteeksi

Oululainen Terhi Alioravainen, 18, koki muutama vuosi sitten elämänsä rankimman syksyn. Nainen kävi kesän ja syksyn aikana kymmeniä kertoja terveyskeskuksessa hoidattamassa väärin diagnosoitua vaivaa.

Nuori nainen alkoi oirehtimaan 16-vuotiaana virtsatietulehdukselle tyypillisin oirein kesällä 2015. Tästä alkoi puolen vuoden antibiootti- ja terveyskeskuskierre, joka osoittautui lopulta kiireellistä leikkausta vaativaksi munuaisahtautumaksi. Alioravainen kokee, että paikallinen terveyskeskus teki hänen kohdallaan vakavan hoitovirheen.

– Söin puolen vuoden ajan joka kuukausi vähintään kaksi antibioottikuuria. Terveyskeskuksessa minulta kysyttiin, että olenko käynyt yhdynnän jälkeen suihkussa? En asu missään kadulla, eikä sieltäkään tuollaisia tulehduksia tule, Alioravainen kertoo.

Terhi kertoo turhautuneensa terveyskeskuksen asenteeseen, jossa hän koki jatkuvan kyselyn hygieniasta jopa nöyryyttäväksi. Hän koki itse vian olevan jokin muu kuin terveyskeskuksen kertoman virtsatietulehduksen oireiksi.

– Koin terveyskeskuksen toiminnan nöyryyttäväksi. Minulle naurettiin päin naamaa. Huolehdin hyvin hygieniastani, mutta aloin epäillä itseäni, kun 16-vuotiaalle puhutaan tuollaisia, Alioravainen kertoo.

Oliko kyseessä hoitovirhe?

Oireet jatkuivat tasaiseen tahtiin ja nainen kertoo käyneensä terveyskeskuksessa kymmeniä kertoja puolen vuoden aikana. Lopulta kipu yltyi erittäin voimakkaaksi.

– Olin tuntenut kipua yöllä, jonka jälkeen join pullollisen karpalomehua. Kipu vain yltyi jolloin piti soittaa ambulanssi. Menimme vauhdilla teho-osastolle. Koin, että siellä minua ymmärrettiin ensimmäistä kertaa, Alioravainen kuvailee.

Nainen pääsi seuraavana päivänä osastolle, jossa häneltä otettiin ultraäänikuvat kipualueesta ensimmäistä kertaa.

– Tällä lääkärillä kesti viisi minuuttia tajuta, mistä oli kyse. Hän huomasi tiedoistani, että olen käynyt saman asian kanssa terveyskeskuksessa useita kertoja. Lääkäri kehotti minua nostamaan asiasta kanteen. Hänen mukaansa terveyskeskuksessa olisi pitänyt huomata tilanne jo aikaisemmin, Alioravainen kertoo.

Terhille asennettiin sairaalassa leikkausjonoon pääsyn ajaksi muovinen stentti-putkilo, mikä tulehtui myöhemmin pahasti. Terhi pääsi tulehduksen vuoksi kiireellisesti leikkaukseen, jonka jälkeen toipumiseen meni vielä pitkä tovi.

Hän ei kuitenkaan nostanut asiasta mitään kannetta terveyskeskusta kohtaan.

– En jotenkin uskaltanut tehdä kannetta asiasta niin nuorena. Haluan kuitenkin omalla esimerkilläni kehottaa ihmisiä pitämään puolensa terveyskeskuksissa, Alioravainen toteaa.

 Näin erikoislääkäri vastaa

Oulun yliopistollisen sairaalan sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri Jutta Huhdin mukaan Terhin saama kohtelu kuulostaa ikävältä. Vastaavanlainen munuaisahtauma olisi pitänyt löytyä erikoislääkärin mukaan jo aikaisemmin.

– Jos aikaisemmin terveelle ihmiselle tulee tällainen infektiokierre, joka ei näytä katkeavan, pitäisi jo parin kuukauden kohdalla lähteä lisätutkimuksiin. Jatkuva infektio, joka ei parane antibiooteilla on poikkeuksellista, Huhti kertoo.

Erikoislääkärin mukaan nuorilla naisilla virtastientulehdus on yleinen vaiva ja kyseessä ei ole hygienian puute.

– Bakteereita on alueella joka tapauksessa. Ei niitä pesemällä pois saa, erikoislääkäri kertoo.

Huhdin mukaan pitkään hoitamaton munuaisahtautuma voi vaurioittaa munuaista.

Lue myös:

    Uusimmat