Terhi Kokkosen ja Arto Halosen vuosia kestänyt parisuhde on päättynyt eroon.
Laulaja-sanoittaja Terhi Kokkonen, 39, ja ohjaaja Arto Halonen, 49, ovat lähteneet eri teille.
MTV.fin tietojen mukaan ero on tapahtunut jo jokin aika sitten.
– Tieto pitää paikkansa. Kaikki on ihan hyvin. Enempää en halua asiaa kommentoida, Halonen vahvistaa.
Kokkonen on ex-puolisonsa kanssa samoilla linjoilla.
– Kaikki on kunnossa. Olemme hyvissä väleissä, laulaja kertoo.
Pariskunta alkoi seurustella vuonna 2008. Heillä on vuoden 2010 keväällä syntynyt poika.
Kokkonen tunnetaan parhaiten menestyksekkäästä urastaan sekä Ultra Brassa että Scandinavian Music Group -yhtyeessä. Scandinavian Music Group julkaisee muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen uuden levyn tammikuussa.
Muun muassa Prinsessa-elokuvan takaa tuttu Halonen on puolestaan palkittu elokuva- ja dokumenttiohjaaja. Hänen Isänmaallinen mies -elokuvansa pyörii parhaillaan elokuvateattereissa.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää