Terassilla hiippailleesta pyllistelevästä varkaasta ei vihjeitä – poliisi kehottaa ilmoittautumaan: "Vankilaan ei joudu"

Lempääläläisen Juha Alénin turvakamera ikuisti perheen lomamatkan aikana kodin terassilla hämärän hiippailijan, joka oli vohkimassa muun muassa parvekekukkia. Tapauksen tutkinnanjohtaja kertoo, ettei naisesta ole tullut vielä vihjeitä.

Antti Uusipaikka Sisä-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus poliisille.

– On mahdollista, että sama tekijä on käynyt ainakin toisessa kohteessa. Hän on varastanut vähäarvoista omaisuutta. Kyseisen takapuolen omistajaa ei ole saatu kuitenkaan vielä selvitettyä, Uusipaikka naurahtaa kevyesti.

Uusipaikan mukaan voro vei mukanaan vähäarvoista omaisuutta, kuten koriste-esineitä.

– Tapauksesta on kirjoitettu näpistys, joten siitä voidaan päätellä, ettei omaisuus ollut lukittua ja omaisuuden arvo on korkeintaan muutamia satoja euroja.

"Kaikkea kuviteltavissa olevaa irrallista omaisuutta viedään"

MTV Uutiset kertoi voron hiippailuista sunnuntaina. Vastaavanlaisia tapauksia sattuu Uusipaikan mukaan silloin tällöin, mutta harvemmin tekijästä taltioituu vastaavanlaista kuvaa.

– On olemassa aina ihmisiä, jotka ovat menettäneet kaikenlaiset kynnykset tallaisten omaisuusrikosten tekemiselle, Uusipaikka sanoo.

– Jotkut ihmiset näkevät naapurilla tai lähipiirissä heitä komeamman lyhdyn, jolloin se saatetaan käydä hakemassa. Lisäksi viedään jouluvaloja. Oikeastaan kaikkea kuviteltavissa olevaa irrallista omaisuutta viedään, oli se lukittua tai ei.

Yksityisillä yhä enemmän valvontakameroita

Voro tallentui Alénin omakotitalon valvontakameroihin heidän lomamatkansa aikana. Poliisin mukaan yksityisillä ihmisillä on yhä enemmän valvontakameroita omissa kiinteistöissä.

– Tekijöidenkin kannattaa miettiä, ettei kannata ihan kaikkea hölmöillä. Valvontakamerat ovat lisääntyneet asunnoissa ja asuntojen ulkopuolella. Riistakamerat pystyvät toimimaan ilman kiinteitä yhteyksiä ja niitäkin on tullut yhä enemmän, Uusipaikka kertoo.

Poliisi kehottaa tekijää ilmoittautumaan

Uusipaikka kehottaa tekijää ilmoittautumaan poliisille. Tekijälle on luvassa mahdollisesti sakkoja, mutta vankilan ovet eivät kuitenkaan heilu.

– Näpistysrikoksista seuraa sakkorangaistus ja omaisuuden korvaaminen, mikäli on valmis korvaukseen. Näpistys on sellainen asia, missä asianomistaja voi vielä perua vaatimuksena. Tällöin sakkoa ei tule. Silloin se tarkoittaa sovintoa tekijän ja uhrin välillä, Uusipaikka sanoo.

Poliisilla on kuitenkin epäilys, ettei tekijää koskaan tavoiteta.

– Se voi olla, ettei henkilö tämän kuvan perusteella kehtaa ilmoittautua, jolloin tämä jää pimeäksi rikokseksi. 

Lue myös:

    Uusimmat