Mainos

Katso kuvat epäillyistä! Ammattimaisesti kauppoja ratsaava varasjoukko yhä vapaalla – jos näet, soita hätänumeroon

Poliisi on pidättänyt henkilön, jonka uskotaan kuuluvan myymälävarkauksia ympäri eteläistä Suomea tehtailleeseen joukkioon. Neljä muuta on yhä kateissa.

Lounais-Suomen poliisi julkaisi torstaina tiedotteen, jossa etsittiin lukuisista myymälävarkauksista epäiltyjä henkilöitä.

Rikoskomisario Jouko Nummela kertoo, että poliisi on sittemmin saanut kiinni yhden henkilön, jonka uskotaan kuuluvan samaan porukkaan. Kiinniotettu henkilö ei kuitenkaan ole mukana poliisin julkaisemissa valvontakamerakuvissa.

– Häntä tullaan vaatimaan vangittavaksi. Muiden osalta selvitystyö on vielä käynnissä.

Työtä riittää, sillä poliisilla ei ole täyttä varmuutta epäiltyjen henkilöllisyyksistä. Nyt kiinniotettu henkilö on Nummelan mukaan vaikuttanut Baltian alueella, mistä myös muiden epäiltyjen uskotaan Suomeen saapuneen.

– He eivät ole Suomen kansalaisia. Meillä on joitain henkilötietoja, mutta täyttä varmuutta henkilöllisyyksistä ei ole.

– Ongelmia tutkinnassa aiheuttaa se, että nämä ihmiset ovat esiintyneet useilla eri nimillä.

Tapaukset selviävät hiljalleen

Poliisi uskoo, että joukkio on anastanut suomalaisista kaupoista omaisuutta ainakin kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Kaikki varkaudet eivät ole välttämättä vielä tulleet poliisin tietoon.

– Eilen poliisin tietoon tuli taas yksi tapaus kesäkuulta.

– Näitä tulee tiputellen, kun liikkeet saavat käytyä valvontakameramateriaalia läpi. Osa tapauksista voi jäädä selvittämättä, sillä varkauksia ei ole välttämättä huomattu.

Nummelan mukaan varkaiden toimintamalli on ”suoraviivainen”. Kohteiksi valikoituu suurempia myymälöitä, joissa on suhteessa vähän henkilökuntaa.

– Sieltä kootaan esimerkiksi elektroniikkaa, kosmetiikkaa ja muuta pientä, mutta arvokasta tavaraa. Sitten ne menevät jälleenmyyntiin. Missä myydään, sitä emme tiedä. On todennäköistä, että tavara poistuvat maasta Suomenlahden ylitse.

Poliisi toivoo yhä vihjeitä ja havaintoja myymälävarkauksista epäillyistä henkilöistä.

Jos näet alla olevissa kuvissa esiintyviä henkilöitä, soita hätänumeroon 112. Muut vihjeet esimerkiksi henkilöiden olinpaikkaan tai käyttämään ajoneuvoon voi toimittaa poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja