C Morella nähtävä dokumentti "Tenniksen tuittupää" valaa Jimmy Connorsista kuvan itseriittoisena tähtenä, joka halusi voittoja enemmän kuin ystäviä. Jenkkitähti halusi näyttää vihamiehilleen ja teki ikimuistoisen paluun vuoden 1991 US Openiin 38-vuotiaana. Dokumentti patistaa ajattelemaan, että pitääkö huippu-urheilijan olla itsekäs ja häikäilemätön päästäkseen huipulle.
Aiemmin koko maailman rankingykkösenä häärinyt Jimmy Connors oli vuoden 1991 alussa maailmanlistalla sijalla 174. 38-vuotiaan veteraanipelaajan ranne oli leikattu, ja hän pääsi villillä kortilla Yhdysvaltojen avoimeen tennisturnaukseen.
Parhaat vuodet olivat selvästi takanapäin.
Connors oli käynyt monia tulikivenkatkuisia taisteluita toista tuittupäätä, John McEnroeta vastaan. Nyt ensimmäisellä kierroksella vastassa oli hänen veljensä Patrick McEnroe, joka oli vienyt kaksi ensimmäistä erää ja johti kolmatta 3–0.
Connorsin turnaus oli vain muutaman minuutin päässä päätöksestään. Se voisi olla hänen viimeinen ottelunsa.
Siitä alkoi hurja nousu. Connors lietsoi yleisön puolelleen ja napsi pisteen kerrallaan.
Turnauksesta tuli niin ikimuistoinen, että siitä tehtiin dokumentti "Tenniksen tuittupää".
– Kun luulee voittaneensa Connorsin, on pulassa, totesi Patrick McEnroe.
"En pyydä mitään anteeksi"
Dokumentin kuvastaa hyvin Connorsin luonnetta. Hän niitti kyseenalaista mainetta häiriköivällä ja itsekkäällä käytöksellään.
Connorsia kuvataan vainoharhaiseksi persoonaksi, joka kunnioitti vastustajiaan vähemmän kuin häkkitappelijat.
– En pyydä mitään anteeksi, en ennen enkä nyt, Connors sanoo dokumentissa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Varsinkin ottelut toista tuittupäätä, John McEnroeta, vastaan olivat eeppisiä taisteluja, joissa itse pallopeli venähti henkiseksi ja verbaaliseksi sodankäynniksi. Yhteenottojen välikappaleeksi joutuivat usein tuomarit, jotka saivat kuulla kunniansa kerta toisensa jälkeen.
Usein urheilijat toteavat, että kilpakumppanukset ovat hyviä ystäviä kentän ulkopuolella. Connorsista ja McEnroesta ei voinut sanoa niin. Otteluissa nyrkkitappelu oli välillä lähellä, eikö kaksikkoa voinut päästää samaan aikaan samaan tilaan.
– En olisi leikannut hänen kurkkuaan auki, mutta… No, emme suostuneet istumaan vierekkäin juhlissa.
Ehkä ylikorostunut näyttämisen halu kumpusi lapsuudesta, joka kului melko vaatimattomissa oloissa katolisessa perheessä St. Louisin itäosissa. Ainakaan tämän esimerkin perusteella machomieheksi ei kasveta miesten ympäröimänä – häntä valmensivat pitkään oma äiti ja isoäiti.
Connors sanoi, että hän tunsi itsensä järjestelmän ulkopuoliseksi. Hän halunnut ystäviä vaan voittoja.
– Jimmy piti minua rikkaana pentuna hyvästä kaupunginosasta, McEnroe sanoi.
Pitkän uran tennisselostajana tehnyt Jari Hedman muistaa Ruotsissa pelatun Davis Cupin ottelun, jossa Connors ja McEnroe edustivat Yhdysvaltoja. "Joukkuetoverit" eivät voineet kulkea samalla kyydillä hotellilta kentälle.
– Connors sanoi joukkueen kapteenille Arthur Ashelle, että pysy tuolla sivussa äläkä sano sanaakaan. Uskomatonta, että tuollainen käytös on edes mahdollista, Hedman ihmettelee.
Ahdingosta Sports Illustratedin kanteen
On hänen luonteestaan mitä mieltä tahansa, saavutuksia ei voi kukaan väheksyä. Connors voitti viisi US Openia, kaksi Wimbledonia ja yhden Australian avoimen. Hän oli kaikkiaan 160 viikkoa maailmanlistan ykkösenä.
Vaikka palkintokaapissa oli kiiltävää, Connors halusi vielä "joutsenlaulun" uralleen vuoden 1991 US Openissa.
Turnauksen ehkä eeppisimmäksi taistoksi jäi neljännen kierroksen ottelu maanmiestä Aaron Kricksteinia vastaan. Matsi sai lisäpontta siitä, että se pelattiin USA:n työväen juhlapäivänä (Labor Day), ja Connors täytti 39 vuotta.
Krickstein johti viidettä erää jo 5–2, mutta Connors tuli takaa ja voitti ottelun jatkopalloilla. Krickstein päivitteli dokumentissa tappiota uransa raskaimmaksi. Hän ihmetteli Connorsin tapaa viivytellä ja viedä ote sitä kautta pois ottelua johtavalta pelaajalta.
Ylimääräisiä juomataukoja, mailojen ja varusteiden vaihtoja, jatkuvia huoltotaukoja. Connors lietsoi yleisöä puolelleen ja sai siitä lisää voimaa.
– Nykysäännöillä tuollainen ei olisi enää mahdollista, ex-huippupelaaja Olli Rahnasto muistuttaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Connors oli aiemmin harjoitellut 15 vuotta nuoremman lahjakkuuden kanssa. Ottelun jälkeen Connors ei enää koskaan ottanut yhteyttä.
Nuorukainen oli päässyt liian lähelle. Veteraanitähti tunsi olonsa uhatuksi.
Connors eteni välieriin asti, mutta hävisi Jim Courierille. Ruotsalaistähti Stefan Edberg voitti turnauksen, mutta seuraavassa Sports Illustratedin kannessa komeili Jimmy Connors.
Paloheimo ihmetteli laakalyöntejä
Connorsia vastaan olisi ollut vaikea pelata ilman tuomariston, yleisön ja vastustajan manipulointiakin. Sen sai havaita Veli Paloheimo, joka kohtasi Connorsin vuonna 1991 Wimbledonissa.
– Hänellä oli muiden huippupelaajien tapaan omat eristetyt pukukopit, jossa oli kolme englantilaista herrasmiestä palvelemassa, Paloheimo muistelee.
Connorsin erikoisuus oli lähes laakana lähtenyt kahden käden rystylyönti, joka sai lisämaustetta pienestä sivukierteestä. Se oli murhaava ase varsinkin ruohoalustalla.
– Veli tuli pukukoppiin ja ihmetteli, että mitä teen, kun Connors lyö takarajalle ja pallo pomppaa vain kymmenisen senttiä, Hedman muistelee.
Connors pesi Paloheimon ensimmäisellä kierroksella 6–2, 6–0, 7–5.
– Kyllä siinä itsensä tunsi aika pieneksi isolla kentällä legendaa vastaan. Kun Connors teki jonkun pienenkin eleen, ihmiset olivat aivan innoissaan, Paloheimo naurahtaa.
Tennistunti 2 000 euroa
"Tenniksen tuittupää" -dokumentti herättää mieliin kysymyksen, pitääkö huippu-urheilijan olla itsekäs moukka, että hän saa itsestään parhaan irti.
Pitääkö asema raivata kyynärpäiden lisäksi verbaalisilla moukuilla, jotka satuttavat muita yhteisön ihmisiä?
Tuskin, mutta Connorsilla tapa toimi, kun hän lietsoi itsensä voittokiukkuun. Aivan kuin verkon toisella puolella olisi seissyt koko muu maailma, jota vastaan hän taisteli.
Jo hänen nyrkkeilyn alakoukkua muistuttavassa tuuletuksessa on jotain äärimmäisen ärsyttävää, jonka voi kuvitella viimeistään lamauttaneen vaikeuksiin ajautuneen vastustajan.
Connorsilla on oma vankka paikkansa urheilumaailmassa, mutta ihan hyvä, etteivät kaikki huiput ole hänen kaltaisiaan egomaanikoita.
– En ole missään nimessä Connorsin fani, mutta oli hänen otteluitaan hienoa seurata. Häntä rakastettiin ja vihattiin. Ei hän ainakaan ketään jättänyt kylmäksi, Hedman myöntää.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Connors sanoo olevansa paskiainen, mutta onnellinen paskiainen. Mahtaako se pitää paikkansa? Josko kuitenkin pimeinä iltoina hän miettii itsekseen, että olisi kiva soittaa vanhalle pelikaverille ja muistella menneitä yhteisiä aikoja.
– Connors yritteli valmennusuraakin, mutta uskon, että liian iso ego on ollut sen työn esteenä. Hän on aina tottunut olemaan itse tähti, Hedman pohtii.
Hedmanin tuttu oli käynyt Floridassa, jossa Connors antoi tennistunteja. Ex-pelaaja veloitti tennistunnista 2 000 dollaria.
Kaupan päälle sai ottaa opettajan kanssa yhden selfien.
ESPN:n 30 for 30 -sarjan dokumentti "Tenniksen tuittupää" nähtävissä suoratoistopalvelussa cmore.fi.