Muistatko Rulon Gardnerin? Olympiahistorian suurimpana pidetty yllätys jysähti 20 vuotta sitten mykistävällä kertoimella – sokeeraava voitto on silti vain pieni osa hämmästyttävää tarinaa

Yhdysvaltalaisen Rulon Gardnerin nimi oli vielä 20 vuotta sitten sellainen, että sen tiesi maailmalla vain innokkaimmat painin seuraajat. 27. syyskuuta 2000 Gardner vastasi kuitenkin Sydneyn messukeskuksessa sellaisesta tempusta, joka nosti hänet hetkessä koko urheilumaailman huulille.

Gardnerin uroteosta puhuttiin ja puhutaan "olympiahistorian suurimpana yllätyksenä". Yhdysvaltalainen nallekarhu kellisti kreikkalais-roomalaisen painin superraskaansarjan olympiafinaalissa yhden kaikkien aikojen ylivoimaisimmista urheilijoista, Siperian karhun, venäläisen Aleksandr Karelinin.

12-kertainen Euroopan mestari, 9-kertainen maailmanmestari ja kolmien edellisten olympialaisten kultamitalisti ei ollut hävinnyt 13 vuoteen otteluakaan, ja hänen uransa kokonaissaldo oli 887 voittoa 888 ottelusta. Vuoden 1993 jälkeen hän ei ollut antanut vastustajilleen edes yhden yhtä pistettä.

Ei ihme, että Karelinia pidettiin ja pidetään yhä kaikkien aikojen parhaana painijana.

Hän oli kaikissa papereissa ainoa suosikki voittamaan olympiakultaa myös Sydneyssä, eikä Gardnerille – wyomingilaisten maitotilallisten yhdeksännelle lapselle – annettu minkäänlaisia mahdollisuuksia. Vuonna 1997 Karelin oli pyöritellyt Gardnerista helpon 5–0-voiton, ja Gardnerin paras sijoitus kansainvälisillä molskeilla oli viides sija.

– Kun kävelin matolle, totta kai minua hermostutti. Uskoinko itseeni? Kyllä. Uskoinko, että voisin voittaa hänet? En. Oliko minulla mahdollisuus? Sataprosenttisesti, Gardner muistelee tuoreessa RULON-dokumenttielokuvassa NBC:n mukaan.

Gardnerin voitolle tarjottiin ennen ottelua kerrointa 2 000.

9 minuutin trilleri

Junttanosto tulossa! Aleksandr Karelin nosteli 130-kiloisia vastustajiaan ennennäkemättömällä tavalla. KUVA: Getty Images.

Karelin kylvi vastustajissaan kauhua erityisesti yhdellä liikkeellä: junttanostolla, joita ei hänen sarjassaan muuten yleensä nähty. Eikä Karelin ollut ainoastaan kaikkein voimakkain vaan myös kaikkein älykkäin. Hänen liikuntatieteen väitöskirjansa käsittelee sitä, miten painissa voi puolustaa vastustajan heittoyrityksiä.

Kun Gardner määrättiin olympiafinaalin ensimmäisen kolmeminuuttisen jakson puolivälissä mattoon ja Karelin sai junttaotteen kiinni, kaikki odottivat taas yhtä huimaa heittoa.

Karelin ei kuitenkaan saanut Gardneria ylös, ja toiselle jaksolle mentiin 0–0-tilanteessa.

Se alkoi ristivyöotteella, ja kun molemmat väänsivät voimalla, Karelinin ote irtosi. Tuoreen sääntömuutoksen johdosta tämä tarkoitti yhtä pistettä Gardnerille.

Sääntöjen mukaan 1–0-tilanteessa edessä oli jatkoaika, ja näin Karelinille tarjottiin vielä ylimääräistä kolmeminuuttista voittoputkensa pelastamiseen.

Kun jatkoaaikaa oli painittu puolitoista minuuttia, Gardner komennettiin taas mattoon. Ja taas odotettiin sitä tuttua junttaotetta, Karelin-nostoa, joksi se oli painipiireissä jo hyvän aikaa sitten nimetty.

Jo päivän kolmannessa ottelussaan paininut Karelin vaikutti kuitenkin väsyneeltä, joidenkin mukaan inhimilliseltä – ensimmäisen kerran urallaan. Sekunnit kuluivat, mutta nostoa ei näkynyt eikä kuulunut.

Neljä sekuntia ennen täyttä aikaa Karelin joutui itsekin tunnustamaan inhimillisyytensä. Hän otti muutaman askeleen taaksepäin ja painoi päänsä kohti mattoa.

Gardner oli superraskaansarjan uusi valtias, ja Karelin poistui matolta lyötynä. Hän jätti kenkänsä molskille viestinä siitä, että ura oli ohi.

Elämiä kuin kissalla

Ihme on tapahtunut. Karelin on lyöty. KUVA: Getty Images.

Vaikka Gardnerin voitto Karelinista oli aikansa jymypaukku, jättiläismäinen yllätys, se ei ehkä sittenkään ole hämmästyttävin osa Gardnerin, nyt 48, elämäntarinaa.

Gardnerista tuli kotimaassaan kertaheitolla urheilusankari, julkkis, joka kiersi keskusteluohjelmasta toiseen. Hänen elämänsä käänteistä raportoitiin tämän tästä.

Kolmesti oli vähintäänkin lähellä, että nämä raportit olisivat saaneet traagisen sävyn.

Ensin vuonna 2002 Gardner oli moottorikelkkaretkellä kotimaisemissaan Wyomingissa. Hän eksyi vaikeassa maastossa ystävistään, ja kelkka jäi jumiin lumihankeen. Gardner vietti pakkassässä kaikkiaan 18 tuntia ja oli paleltua hengiltä.

Lopulta karmea kokemus maksoi hänelle vain yhden varpaan, joka jouduttiin amputoimaan. Hän on kertonut säilyttäneensä amputoitua varvasta jääkaapissaan formaliiniin säilöttynä. Gardnerin mukaan varvas muistuttaa häntä kuolevaisuudesta.

– Se on hyvä muistutus vastuuttomista ja typeristä teoistani. En ollut valmis ajamaan vuorilla moottorikelkalla. Kun teen huonoja päätöksiäni, katson varvastani.

– Luulin, että voisin tehdä mitä vain, koska olin voittanut olympiakultaa.

Kaksi vuotta moottorikelkkaonnettomuuden jälkeen Gardner teki seuraavan typerän valinnan – mutta selvisi siitäkin hengissä.

Hän joutui auton töytäisemäksi ajaessaan moottoripyörällä harjoituksiin Colorado Springsissä. Vammat olivat pääasiassa pintanaarmuja, vaikka Gardner lensi pää edellä moottoripyöränsä sarvien yli. Hänellä ei ollut kypärää.

Helmikuussa 2007 Gardnerin kyvylle sietää kylmää tuli taas käyttöä, kun hän joutui lento-onnettomuuteen Arizonan ja Utahin rajamailla sijaitsevan vesialueen yllä.

– Tiesimme puolessa sekunnissa, että kaunis iltapäivä muuttuisi koko lailla ikäväksi tilanteeksi, Gardner kuvaili tuolloin CNN:lle.

Gardner ja kaksi hänen ystäväänsä pelastautuivat koneesta järveen, noin 7-asteiseksi arvioituun veteen, ja viettivät sitten seuraavan yön taivasalla. Kolmikko rakensi kivistä tuulensuojan ja nukkuivat kiinni toisissaan.

Seuraavana päivänä heidät pelasti paikalle sattunut kalastaja.

– Noin kylmässä vedessä ihmisen pitäisi alkaa kärsiä hypotermian oireista jo 30 minuutissa. Se, että he olivat ensin vedessä tunnin ajan ja sen jälkeen vielä yön taivasalla, on uskomatonta, turmapaikalla rajavalvontaa tekevä Steven Luckesen hämmästeli ESPN:n mukaan.

Turmapaikan nimi oli varsin osuvasti Good Hope Bay – hyväntoivonlahti.

– Jos näillä tyypeillä olisi yhdeksän elämää niin kuin kissoilla, he olisivat nyt käyttäneet niistä kolme, Luckesen jatkoi.

Ja ikään kuin tässä ei olisi vielä tarpeeksi, kuolema oli itse asiassa raapinut Gardneria jo 8-vuotiaana pikkupoikana, kun hänen vatsalihaksensa lävisti nuoli. Onnettomuus tapahtui hänen luokkakaverinsa esitellessä luokassa jousipyssyään.

Ensiavussa paikalla ollut lääkäri kertoi Gardnerille, että nuoli oli ollut vain senttien päässä tärkeistä sisäelimistä.

Kamppailu itseä vastaan

Gardner (keskellä) on taistellut urheilu-uransa päättymisen jälkeen paino-ongelmien kanssa. Kuvassa hän poseeraa vuonna 2013 näyttelijä Billy Baldwinin (vasemmalla) ja vuonna 1996 vapaapainin raskaassasarjassa olympiakultaa voittaneen Kurt Anglen kanssa. KUVA: Getty Images. 2013 Cindy Ord

Vuonna 2011 Gardner palasi julkisuuteen Suurin pudottaja -tv-ohjelman 11. tuotantokaudella. Kyseessä ei ollut mikään julkkiskausi, vaan Gardner kilpaili aivan tavallisten maanmiestensä ja -naistensa rinnalla.

Mutta kuten kyseisessä ohjelmassa on tapana, suurimmat kamppailut käydään lopulta itseä vastaan.

– Olin kadottanut kyvyn välittää itsestäni. Olin pohjalla.

Gardner, 188-senttinen ja huippuvuosinaan 130-kiloinen nallekarhu oli lihonut ennen ohjelman alkua peräti 215-kiloiseksi. Seuraavien 16 viikon aikana hän laihtui lähelle lähtöpainoaan, noin 135-kiloiseksi, kunnes päätti jättää ohjelman kesken henkilökohtaiden syiden takia. 

Vuosi tv-ohjelman jälkeen Gardner yritti vielä päästä Lontoon olympialaisiin, mutta ei onnistunut pudottamaan painoaan vaaditulle tasolle ennen USA:n olympiakarsintoja.

Valitettavaa kyllä, elämänmuutos ei jäänyt pysyväksi vaan Gardner on lihonut uudelleen pitkälti yli 180-kiloiseksi.

Mitalitkin menivät

Gardner saavutti ikimuistoisen Karelin-voittonsa jälkeen vielä MM-kultaa 2001 ja olympiapronssia 2004. Ateenassa käydyn voitokkaan pronssiottelun jälkeen oli hänen vuoronsa jättää kengät keskelle mattoa.

Karelin seurasi tapahtumia katsomossa ja nosti kätensä tervehdykseen. Siperian karhun suupielissäkin karehti jo tuolloin hymy.

– Minua pilkattiin lapsena, koska olin tyhmä ja isokokoinen. Paini oli ainoa asia, joka tuotti minulle tyydytyksen tunnetta, Gardner sanoo dokumentissaan.

Urheilu-uransa jälkeen Gardner on elättänyt itseään muun muassa lukiolaisten valmentajana ja motivaatiopuhujana erilaisissa tilaisuuksissa. Kahdeksan vuotta sitten hän teki henkilökohtaisen konkurssin ajauduttuaan kiinteistöhuijauksen uhrina lähes kolmen miljoonan dollarin velkoihin.

Gardnerin omaisuutta pakkohuutokaupattiin. Hän joutui luopumaan monien muiden muistoesineiden lisäksi myös olympiamitaleistaan, mutta on saanut hankittua ne sittemmin takaisin itselleen.

Nykyään Gardner myy leipätyönään vakuutuksia ja elää elämäänsä julkisuuden valokeilan ulkopuolella.

Hän on syvästi uskonnollinen mormoni, ja takana on neljä avioeroa. Näistä asioista Gardner ei kuitenkaan halua julkisuudessa puhua.

– Ne ovat yksityisasioita.

Sen sijaan nykyisestä ammatistaan mies on hyvinkin huvittunut.

– Siinä on kyse riskienhallinnasta ja siitä, että tekee elämässään parempia valintoja. Ihmiset kysyvät minulta, mitä tiedän turvallisuudesta, johon vastaan sitten, että "annapas kun kerron".

– Toivottavasti minun perintöni on se, että minut muistetaan hyvänä ihmisenä, joka ei luovuttanut.