Tenniksen huippuottelu keskeytyi – kentälle juossut aktivisti kahlitsi itsensä kaulastaan kiinni verkkoon

Ranskassa tenniksen avoimissa miesten kaksinpelin toisen välierän on voittanut Casper Ruud. Ruud teki voitolla maansa tennishistoriaa nousemalla ensimmäiseksi norjalaiseksi, joka etenee grand slam -finaaliin. Ruud voitti Kroatian Marin Cilicia vastaan pelaamansa ottelun erin 3–6, 6–4, 6–2, 6–2.

Finaaliin etenevä Ruud on maailmanlistalla sijalla kahdeksan ja hänet oli sijoitettu myös turnauksessa kahdeksanneksi.

–  Ottelu oli minun osaltani hieno. En aloittanut parhaiten, mutta Marin pelasi erittäin hyvän ensimmäisen erän, 23-vuotias Ruud sanoi ottelun jälkeen.

Ottelu keskeytyi kolmannessa erässä hetkeksi, kun ranskalainen ympäristöaktivisti juoksi kentälle ja sitoi itsensä kiinni verkkoon kaulastaan. Naisella oli yllään t-paita jossa luki "meillä on 1028 päivää jäljellä".

Kun turvallisuudesta vastaava henkilökunta sai protestoijan irti verkosta, poistettiin tämä kentältä. Otteluun tuli taukoa 15 minuutin verran jonka ajaksi pelaajat poistuivat pukuhuoneisiinsa.

Vastassa Espanjan tennistähti Nadal

Ruud kohtaa sunnuntain finaalissa espanjalaisen tennistähden Rafael Nadalin, jolle edessä oleva finaaliottelu Ranskan avoimissa on jo neljästoista.

–  Katson Rafaa ylöspäin. Hän on täydellinen esimerkki siitä, kuinka käyttäytyä kentällä, hän ei ikinä luovuta eikä valita. Hän on ollut idolini koko elämäni ajan, Ruud lausui tulevasta vastustajastaan.

Maailmanlistalla viidentenä olevan Nadalin finaalipaikka ratkesi ikävällä ja dramaattisella tavalla. Nadal sai välierässään Alexander Zvereviä vastaan luovutusvoiton, kun saksalainen loukkasi toisen erän ratkaisuhetkillä kivuliaasti nilkkansa eikä pystynyt jatkamaan ottelua.

Nadal voitti yli puolitoista tuntia kestäneen avauserän katkaisupelin jälkeen 7–6 (10–8). Espanjalainen tasoitti syötönmurtojen sävyttämän toisen erän 6–6:een, kun Zverev loukkaantui pallorallissa tuskallisesti ja joutui jättämään kentän pyörätuolissa.

Zverev, 25, palasi hetken kuluttua kainalosauvojen kanssa kentälle kiittämään ranskalaisyleisöä, joka tuki saksalaista seisaaltaan. Ottelua ehdittiin pelata reilut kolme tuntia.

Nadal on 21:llä grand slam -voitollaan tenniksen ennätysmies, eikä massakenttien kuninkaana pidetty espanjalainen ole koskaan hävinnyt Ranskan avointen loppuottelua. Jos perjantaina 36 vuotta täyttänyt Nadal voittaa sunnuntain finaalin, tulee hänestä vanhin turnauksen voittanut.

Tennistähdellä on takanaan kaikkiaan 29 grand slam -turnauksen finaaliottelua. Nadal voitti vuoden ensimmäisen grand slam -turnauksen tammikuussa Australian Melbournessa.

Ruud voitti Suomen Ruusuvuoren kolmessa erässä

Viikko sitten Casper Ruud kohtasi mestaruusturnauksen kaksinpelien toisella kierroksella Suomen Emil Ruusuvuoren. Ruud voitti Ruusuvuoren viemällä kolme erää voitoin 6–3, 6–4, 6–2. Ottelu oli ohi reilussa kahdessa tunnissa.

Ruusuvuori puolestaan ylsi Pariisissa ensi kertaa urallaan toiselle kierrokselle.

Roland Garros -tenniskeskuksessa Ruud varmisti avauserän voiton murtamalla Ruusuvuoren syötön kuudennessa pelissä. Norjalainen ei enää luopunut 4–2-johdon tuomasta etumatkastaan. Toisessa Ruud onnistui syötönmurrossa jo kolmannessa pelissä, ja samoin kävi kolmannessa erässä. Kolmannessa erässä Ruud mursi Ruusuvuoren syötön myös toistamiseen ja meni 4–1-johtoon.

Ruusuvuori ei pystynyt kertaakaan syötönmurtoon, vaikka taisteli hyvin. 

Lue myös:

    Uusimmat