Teneriffalla äitinsä ja isoveljensä murhaa todistaneen saksalaispojan tarina on saanut uusia, entistä synkempiä käänteitä. Espanjalaismediat kertovat, että 7-vuotias poika matkusti sukulaistensa luo koti-Saksaan pedofiliasta aiemmin epäillyn katolilaisen papin kanssa. Perhesurmasta epäilty pojan isä odottaa oikeudenkäyntiä Espanjassa.
ABC-lehti kertoo, että Jonas-pojan vie Saksaan Teneriffen saksalaisessa seurakunnassa työskentelevä pappi, jota tutkittiin vuonna 2015 epäiltynä pedofiliasta. Mukana oli myös yksi henkilö Saksan konsulaatista.
43-vuotias mies surmasi raa'asti luolaan pääsiäismunajahtiin huokuttelemansa ex-vaimonsa ja 10-vuotiaan poikansa. Toinen lapsi, 7-vuotias Jonas, pelastautui ja löydettiin harhailemasta maastosta.
Lue lisää tapauksesta: