Telia tuo Nokian Mobile World Congress -messuilla esittelemän FastMile 5G -reitittimen käytöön Suomessa.
Telia kertoo aloittaneensa Barcelonassa julkistetun laitteen testauksen, ja ensimmäisten kuluttajapilottien odotetaan käynnistyvän kevään aikana. Aluksi testaus on hyvin rajoitettua eikä esimerkiksi palvelun hinnasta ole vielä tietoa.
”5G lähti liikkeelle yritysasiakkaiden kanssa tehtävillä hankkeilla. Nyt laitevalmistajien vauhti näyttää kiihtyvän ennakoidusta aikataulusta niin, että myös kuluttajille hyödyllisiä laitteita tulee markkinoille. Olemme kehittäneet 5G-verkkoa luotettavan kumppanimme Nokian kanssa, ja yhteistyö jatkuu kun pääsemme eturintamassa testaamaan 5G-kotireitittimen toimivuutta ja hyötyjä asiakkaillemme”, sanoo Telia Finlandin 5G-ohjelmasta vastaava Janne Koistinen.
Nokian reititin jakaa 5G-verkkoyhteyden eteenpäin Wi-Fi-signaalina muille laitteille. Laite yltää gigabittinopeuksiin, ja hyödyntää sekä 4G- että 5G-yhteyksiä.
5G:llä voidaan korvata kuituyhteyden vetämistä kotiin asti. Niin sanottu viimeinen kilometri tai maili voidaan hoitaa langattomalla 5G-yhteydellä yltäen kuitenkin erinomaiseen tiedonsiirtonopeuteen ja vasteaikaan.
Telia avasi esikaupallisen 5G-verkon Helsingissä viime vuoden syyskuussa. Verkon kaupallinen käyttö alkoi kolmessa kaupungissa 1.1.2019, kun 3,5 gigahertsin taajuusalueelle myönnetyt verkkotoimiluvat astuivat voimaan. Myös Elisa ja DNA ovat jo avanneet verkkonsa vastaavalla tavalla, mutta vielä toistaiseksi kuluttajien ostettavissa ei ole päätelaitteita.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää