Teinijengien tekemät pahoinpitelyt ovat jatkuneet Espoon Sellossa. Poliisi tiedotti viimeksi sunnuntaina sattuneesta tapauksesta, jossa nuorisojengi oli iltakahdeksalta pahoinpidellyt ja uhkaillut alle 15-vuotiasta uhria Sellon kauppakeskuksessa.
Uhri ei poliisin tietojen mukaan vahingoittunut vakavasti. Poliisin saapuessa nuoret olivat jo poistuneet paikalta, ja poliisi toivoo asiasta jotain tietäviä tai sitä mahdollisesti todistaneita olemaan yhteydessä viranomaisiin.
Tapauksen tutkinnanjohtaja rikosylikonstaapeli Vesa Nevala kertoo, että tiedotettu tapaus kuuluu samaan kokonaisuuteen kuin aiemmat Sellon pahoinpitelyt. Poliisin tietojen mukaan tapaukseen liittyy myös osittain samoja henkilöitä kuin aiempiin tapauksiin.
– Myös tähän liittyen on kiinniottoja ja kuulusteluja tulossa, hän kertoo.
Länsiväylän mukaan sunnuntainen tapaus on pahoinpitelysarjasta kymmenes poliisin tietoon tullut.
Pahoinpitelyjä videokuvattu
Nevalan mukaan ei ole viitteitä, että tapauksissa olisi samoista tekijöistä koostuvaa yksi porukka. Sen sijaan kokoonpanot vaihtelevat, sisältäen paljon samoja ihmisiä. Henkilöitä on ollut porukassa paljon, ja poliisi yhä selvittää osan henkilöllisyyksiä.
Ilmi tulleissa tapauksissa tytöt ovat olleet avainhenkilöitä, mutta myös poikia on osallistunut tekoihin. Epäillyt ovat pääasiassa 13–15-vuotiaita, mutta poliisilla on myös 12-vuotiaita sekä täysi-ikäisä epäiltyjä.