Teiden surkea kunto käy autoilijoille kalliiksi – tarkastuskampanja paljasti ikävän totuuden
Suomen teiden huono kunto vaurioittaa tuulilaseja, mikä johtaa lisääntyvään korjaustarpeeseen ja jopa liikenneturvallisuuden heikkenemiseen, auto- ja liikennealan toimijat kertovat.
Kuudetta kertaa järjestetyssä Kirkkaasti turvallisin -tuulilasikampanjassa havaittiin tänä keväänä lähes viisi prosenttiyksikköä enemmän kiveniskuista kärsineitä tuulilaseja kuin vuosi sitten.
Kampanjan aikana tarkistetuista 2 145 tuulilasista kiveniskemiä löydettiin noin 38 prosentista. Yli 13 prosentissa tarkastetuista tuulilaseista oli halkeama.
– Yksi syy kiveniskemien määrän kasvulle löytyy varmasti tiestön kunnon heikkenemisestä. Rapautuvasta asvaltista irtoaa kiviainesta, joka sitten tuulilasiin osuessa aiheuttaa vaurioita, Autoalan Keskusliiton tekninen johtaja Jouko Sohlberg arvioi tiedotteessa.
Kaikki vaurioituneetkaan tuulilasit eivät kuitenkaan vaadi välitöntä korjaamista tai vaihtamista. Kampanjan tarkastuksissa korjaussuositus annettiin kuitenkin lähes joka kolmannelle tuulilasille. Noin joka viides tuulilasi oli vaihtokunnossa.
Sohlberg muistuttaa, että kiveniskemän korjaamisen kanssa ei kannata aikailla, jotta vaurio ei pääse laajenemaan halkeamaksi.
– Jos autossa on tuulilasivakuutus, niin kiveniskemän korjauksen saa yleensä ilman omavastuuta. Jos kiveniskemä tai halkeama on näkökentässä tai esimerkiksi ADAS-järjestelmän (Advanced Driver Assistant System) tutkan tai kameran edessä tai tuulilasi on pahasti kulunut, on lasi syytä vaihtaa turvallisuuden ja mukavuudenkin takia, Sohlberg jatkaa.
LähiTapiolan korvauspalveluiden asiantuntija Tommi Helosvuo kertoi tiedotteessa aiemmin tänä keväänä, että noin kahden euron kolikon kokoiset tai sitä pienemmät kiveniskemät ovat usein korjattavissa jopa alle sadan euron kustannuksilla. Tätä suuremmalle alueelle levinnyt särö vaatii usein koko lasin vaihtamisen, ja esimerkiksi modernin auton tuulilasi voi maksaa yli tuhatkin euroa.
Tuulilasikampanjan järjestivät Autoalan Keskusliitto, lasivalmistaja Saint-Gobain, Autoliitto, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä Onnettomuustietoinstituutti. Toteutuksesta vastasivat autoalan ammattikorkeakoulujen ja ammattioppilaitosten opiskelijat, jotka tarkastivat kiirastorstaina, pitkänäperjantaina ja pääsiäismaanantaina veloituksetta autoilijoiden tuulilaseja huoltoasemilla eri puolilla Suomea.
Lue myös: Jos yhtään haluat varjella autoasi, pidät tällaisissa tilanteissa tavallistakin reilumman turvavälin
Lähteet: Autoalan Keskusliitto, LähiTapiola
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää