Iranin pääkaupungissa Teheranissa surraan Yhdysvaltain iskussa perjantaina kuollutta iranilaiskomentajaa Qassem Suleimania. Väkeä on valtiontelevision mukaan liikkeellä miljoonia, ja kaupunki on käytännössä suljettuna ja monet paikat ovat tukossa.
Iranilainen uutistoimisto Isna raportoi, että esimerkiksi metroasemilta ei välttämättä pääse nousemaan ylös lainkaan.
– Metroasemilla on suuria väkijoukkoja, mutta myös katutasossa on valtava joukko ihmisiä, joten matkustajat eivät pääse ulos, metrojärjestelmän pomo Farnoush Nobakht kertoo Isnan mukaan.
Ihmisiä on jäänyt myös sivukaduille surukulkueen varsinaiselta reitiltä.
Varhain aamulla ihmiset kokoontuivat yliopiston luokse, jossa Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei johti rukousta. Ajatollah vaikutti itkevän rukoillessaan Suleimanin ja muiden marttyyreinä pidettyjen uhrien ruumisarkkujen yllä. Arkut oli verhottu lippuihin.
Korkeimman johtajan rinnalla tilaisuudessa olivat läsnä Suleimanin poika, Suleimanin Quds-joukkojen komentajana korvannut Ismail Qaani, Iranin presidentti Hasan Ruhani, parlamentin puhemies Ali Larijani ja kansalliskaartin komentaja Hossein Salami. Suleimania pidettiin Iranin toiseksi vaikutusvaltaisimpana ihmisenä heti korkeimman johtajan jälkeen.
Lue myös: Tapetun iranilaiskomentaja Sulemanin tyttäreltä katkera viesti Trumpille: "Sinä hullu Trump, olet idiotismin symboli ja pelkkä lelu kansainvälisten sionistien käsissä"
"Meidän täytyy vastata murskaavasti"
Osa ihmisistä on kantanut kuvia Iranissa kansallissankarin asemaan nousseesta Suleimanista. Väkijoukossa on huudettu muun muassa kuolemaa Yhdysvalloille, Israelille ja Saudi-Arabian kuningasperheelle sekä heilutettu ainakin Irakin ja Libanonin lippuja.


