Tapetun iranilaiskomentaja Suleimanin tyttäreltä katkera viesti Trumpille: "Sinä hullu Trump, olet idiotismin symboli ja pelkkä lelu kansainvälisten sionistien käsissä"
Surmatun iranilaiskomentaja Qassem Suleimanin tyttären mukaan Yhdysvallat katkaisi välinsä Iranin ja Irakin kanssa perjantaina tekemällään iskulla, jossa maan suurmies Suleimani sai surmansa.
Yhdysvallat tappoi viime perjantaina Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentajan Qassem Suleimanin ilmaiskulla Irakissa Bagdadin lentokentällä.
Iranilaiskomentajaa pidettiin Iranissa jopa presidenttiä arvokkaampana ja vaikutusvaltaisempana miehenä. Merkkihenkilön kuolema sai tänään yli miljoona ihmistä marssimaan osana valtavaa surumarssia Iranin pääkaupungissa Teheranissa.
Lue lisää: Teheranin kadut ovat täynnä surijoita – viranomaisten mukaan yli miljoona marssii kaduilla
Hautajaismenojen aikana Suleimanin tytär piti yliopiston luokse kerääntyneille surijoille voimakastahtoisen puheen, jossa hän povaa Yhdysvalloille synkempiä aikoja, kertoo uutissivusto CNN.
Hän kohdisti puheenvuoronsa etenkin Yhdysvaltain päämiehelle, presidentti Donald Trumpille.
– Trump, sinä pakkomielteinen uhkapeluri. Ilkeä suunnitelmasi Iranin ja Irakin erottamiseksi epäonnistui [...]. Sen sijaan se sai aikaan näiden kahden kansakunnan välille historiallisen yksimielisyyyden ikuisesta vihasta Yhdysvaltoja kohtaan, Suleimanin tytär Zeinab Suleimani julisti puheensa aikana.
– Sinä hullu Trump, olet idiotismin symboli ja pelkkä lelu kansainvälisten sionistien käsissä, hän jatkoi.
– Tämä amerikkalaisten tekemä hirvittävä rikos kuvastaa rikollisuuden ja kiusaamisen ilmapiiriä, joka pitää sisällään kaiken verenvuodatuksen, etenkin Palestiinan alueella, tytär sanoi puheessaan.
Trumpin sotatoimet puhuttavat myös Yhdysvalloissa
Iranin uskonnolliset ja poliittiset johtajat ovat uhanneet kostoiskulla, kun taas Trump on sanonut Yhdysvaltojen iskevän yli 50:een Iranille tärkeään kohteeseen, jos Iran tekee vastaiskun.
– Olkoon tämä varoitus Iranille, että jos Iran iskee kehenkään amerikkalaiseen tai amerikkalaiseen omaisuuteen, olemme ottaneet kohteeksi yhteensä 52 iranilaista kohdetta, joista osa on hyvin merkittäviä Iranille sekä iranilaiselle kulttuurille, Trump kirjoitti aiemmin Twitterissä.
Trumpin sotatoimet ovat herättäneet keskustelua myös Yhdysvalloissa. Maan edustajainhuoneen demokraattipuhemies Nancy Pelosin mukaan edustajainhuone äänestää tällä viikolla, rajoitetaanko presidentti Trumpin sotatoimia Iranin suhteen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää