Täydellinen äitienpäivälahja – Kim Kardashianin ja Kanye Westin neljäs lapsi syntyi!

Kim Kardashianin ja Kanye Westin perheessä on nyt neljä lasta.

Kardashian-klaani on jälleen kasvanut yhdellä jäsenellä, sillä Kim Kardashianin ja Kanye Westin perheessä on nyt neljä lasta. Sijaissynnyttäjän perjantaina maailmaan saattama terve poika syntyi sopivasti äitienpäiväksi.

Pienokaisen vanhemmat sisarukset 6-vuotias North, 3-vuotias Saint ja vähän yli vuoden ikäinen Chicago ovat jo tavanneet uuden veljensä. Lapsista vanhin North on kuulemma uudesta perheenjäsenestä eniten innoissaan. Vauva on vielä sairaalassa, mutta pääsee kotiin perheensä luo luultavasti äitienpäiväksi.

Kardashian synnytti itse kaksi ensimmäistä lastaan, mutta terveysongelmien vuoksi myös vuonna 2018 perheeseen syntynyt Chicago-tytär saapui maailmaan sijaissynnytyksen kautta.

Fanien ei tarvinne kauan odotella uuden tulokkaan nimen paljastamista – Kardashian ja West ovat kuulemma jo valinneet nimen, mutta halusivat odottaa vauvan näkemistä tehdäkseen lopullisen päätöksen. Kolmen ensimmäisen lapsen erikoisten etunimien perusteella myös kuopus tullee saamaan valtavirrasta poikkeavan nimen.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat