Tavoittele mahdotonta!
Ihminen pystyy mihin vain, jos on tarpeeksi sinnikäs - ainakin jos Cristina Anderssoniin on uskomista. Nainen vakuuttaa, että unelmointi kannattaa. Kun tavoittelee miltei mahdotonta, matkan varrella kehittyy ja saa iloita onnistumisista.
"Olen outo peikko Suomessa, sillä voittamisenhalusta ei täällä tykätä. Se on jotenkin vastenmielistä ja amerikkalaista. Sellainen hyshys-juttu," Cristina Andersson toteaa.
Andersson korostaa, ettei maitojunalla kotiin palaaminen ole katastrofi.
"On pahempaa, jos ei edes yritä voittaa. Jo pelkästään se prosessi on todella palkitseva. Jos ihmisellä on iso unelma, myös prosessi on suuri."
Pettymykseen varautuminen johtaa Anderssonin mukaan siihen, että pettyy. Jos taas varautuu voittoon, voittaa. Anderssonin mukaan ihminen venyy uskomattomiin pinnistyksiin ja palkintona on joka tapauksessa oman itsensä voittaminen. Pessimisteille Anderssonilla on yksi neuvo.
"Kun vaihtaa ajatuksia, se on avain ihan kaikkeen. Mentaalisella energialla saa uskomatonta ponnistusvoimaa. Jos haluaa selvitä jostain, pitää itse ohjelmoida päähänsä, että sä voitat tämän."
"Sain herätyksen oppimiseen"
Cristina Andersson hurahti oppimiseen työskennellessään Vihdissä opettajana. Anderssonin opiskelijoita olivat työttömät ja töihin palaavat naiset.
"Se oli niin fantastinen kokemus. Meillä oli todella hauskaa ja kaikki oppivat ja kaikki pääsivät hyviin harjoittelu- ja työpaikkoihin. Ajattelin, että tämä on minun elämäntehtäväni."
Työnsä vuoksi Andersson päätyi opiskelemaan kasvatustiedettä. Vaikka Andersson oli opiskellut Helsingin yliopistossa viestintää ja suunnitellut toimittajan uraa, kasvatustieteet veivät naisen mennessään. Varsinainen hullaantuminen oppimiseen tapahtui, kun Andersson tapasi englantilaisen oppimisen asiantuntijan.
"Sain herätyksen tähän oppimiseen. Missään kasvatustieteissä ei koskaan puhuttu oppimisesta. Minusta tuli oppimisvilliintynyt ja ajattelin, että tämähän on loistavaa!"
Läpi harmaan kiven
Koko 90-luvun Andersson puhui oppimisesta ja oli omien sanojensa mukaan suuna päänä pauhaamassa asiasta. Sitten tuli stoppi. Vuonna 2000 Andersson piti sapattivapaata, kun energiaa ei enää löytynyt oppimisesta puhumiseen.
"Rupesin miettimään, miksi turhauduin asiaan, jota eniten rakastin. Tuloksena syntyi Voittava kierre -kirja, jonka julkaisin ensin omakustanteena. Yksikään kustantaja ei suostunut julkaisemaan sitä, koska heidän mukaansa voittaminen ei myy Suomessa."
Andersson ajatteli, että jos kirja ei myy suomeksi, hän kirjoittaa sen englanniksi. Kirja julkaistiinkin pian USA:ssa ja viimein vuonna 2008 WSOY tarjoutui julkaisemaan teoksen.
"Olen pitkäjänteinen. Jos uskon asiaani, menen läpi vaikka harmaan kiven."
Uusimmat
-
21:30
Nämä miehet maajussi-Tarja kutsui farmiviikoille – pudonnut ehdokas kommentoi: "Toivottavasti saa tästä jonkun rakkauden kesän"
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:42
Hämeenlinnassa kerrostalon katolla tulipalo –alueella vaaratiedote
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
Lataa lisää